Aki Riihilahdelta kehut kolmelle veikkausliigaseuralle: ”Heidän tekemistään katson ilolla”
HJK:sta on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä vahvempi voima suomalaisessa jalkapallossa.
Vaikka taloudellisten resurssien ero HJK:n ja muiden välillä on suuri, Klubin toimitusjohtaja Aki Riihilahti näkee, että Veikkausliigassa on muutama seura, jotka panevat HJK:lle tosissaan hanttiin taistelussa mestaruudesta.
– Vaikka meillä olisi jonkinlainen taloudellinen etumatka, edelleen on kova kilpailu joka vuosi voittaa se. Samaan aikaan kun pelataan europelejä ja kotimaan sarjaa, se ei ole ihan helppo yhtälö. Näen, että tänä vuonna siellä on 3-4 seuraa, jotka kamppailevat mestaruudesta saakka, Riihilahti sanoi SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Riihilahden mukaan erityisesti pari seuraa ansaitsee kehut toiminnastaan.
– Mielestäni moni seura on alkanut tehdä juuri oikeita valintoja, SJK ja Ilves mainitakseni muutaman. Meillä pitää olla erinomaiset olosuhteet. Akatemiatoimintaan, valmennukseen ja nuorempiin pelaajiin panostaminen on oikea tie.
Kun Riihilahdelta kysyy HJK:n kovinta kilpailijaa viiden vuoden kuluttua, SJK:n ja Ilveksen rinnalle nousee vielä kolmas seura, jolle heltiää kehut.
– Luulen, että ne ovat edelleen SJK, Ilves ja KuPS. Ne tekevät hyviä, pitkäjänteisiä valintoja. Uskon, että se tulee kestämään aika pitkään. Siellä tehdään tosi hyvää työtä. Se on suomalaiselle futikselle ja HJK:lle hyvä, mitä enemmän meillä on laadukkaita seuroja. Heidän kaikkien tekemistään katson todella ilolla.
– Mutta jalkapallossa viisi vuotta on todella pitkä aika ja miljoona asiaa ehtii tapahtua. Sieltä voi tulla paljon muitakin uusia. Suomi on sellainen markkina ja alue, että joku pystyy ottamaan aika nopeastikin isoja harppauksia aika korkealle. Jossain isoissa liigoissa se ei olisi niin nopea tie, mutta Suomessa voi nopeasti tapahtua mullistavia ja käänteentekeviä asioita.
Viime aikoina suomalaisessa jalkapallossa on nähty myös surullisia kohtaloita, joista tunnetuin lienee FC Hongan edustusjoukkueen kaatuminen talousongelmiin. Riihilahden mielestä tiukka taloustilanne voi myös auttaa tekemään parempia päätöksiä.
– On sääli, että meillä on ollut näitä ikäviä keissejä. Monessa seurassa oli paljon hyvääkin tehty. Mielestäni sekin, että kun vähän vähennetään rahamäärää, se joskus pakottaa tekemään pidempiaikaisia ja jopa parempia valintoja.
– En näe sitä mahdottomana yhtälönä, että sieltä tulee hienoja kasvutarinoita. Samaan aikaan joka vuosi tulee Oulun ja Vaasan kaltaisia seuroja, jotka tekevät hienon kauden pienemmillä budjeteilla. Se on mielestäni tosi upeaa. Joka vuosi on menty ihan viime metreille mestaruus- ja europaikkataistoissa.
– Koko suomalaisessa jalkapallossa on tietyt rajoitteet resursseissa. Silloin se on entistä tärkeämpää, millaisia valintoja tehdään ja millaisia valintoja ei tehdä. Mitä pitkäkestoisempia valintoja tehdään ja saadaan resurssit kaikkein tuottavimpiin kohtiin, kyllä siellä edelleenkin on mahdollisuuksia laajemmalla rintamalla. Mutta valinnat ovat tärkeitä.
– Mielestäni meidän on tehtävä Palloliiton, Veikkausliigan ja seurojen tasolla selkeämpiä ja kirkkaampia strategioita ja valintoja. Kun katson eurooppalaista jalkapalloa, siellä on taloudellisia vaikeuksia ihan samalla tavalla kuin täällä.
– Samaan aikaan näen, että Veikkausliigan tv-sopimus on hyvä ja solidaarisuusrahat ovat kasvaneet olennaisesti. Siellä on myös paljon hyviä asioita, jotka tuovat toimeentuloon sitä varmaa rahaa.
Lue koko Riihilahti-haastattelu tästä. Haastattelussa puhutaan kotimaan futistilanteen lisäksi siirtomarkkinoista, valmentajasotkusta, HJK:n taloudesta, Superliigasta, uusista europeliformaateista ja tiiviistä kilpailukalenterista.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti