Yllättävä apu: tämä huippupelaaja maksoi raiskauksesta tuomitun Dani Alvesin ulos vankilasta
Dani Alves vapautettiin viime viikolla vankilasta odottamaan raiskaustuomionsa valituksen käsittelyä, kun hänen miljoonan euron takuusummansa kuitattiin aluksi tuntemattoman henkilön toimesta.
Alvesin avustajaksi spekuloitiin pitkään Brasilian supertähti Neymaria ja hänen isäänsä, joiden on aiemmin kerrottu avittaneen maanmiestään lakiasioiden hoitamisessa.
Nämä väitteet eivät kuitenkaan pitäneet paikkaansa.
Maanantaina sen sijaan selvisi, että takuumaksun takana seisoo Alvesin entinen joukkuetoveri Memphis Depay. Asiasta kertoi ensimmäisenä toimittaja Mabkhout Al Marri, jonka jälkeen asia on tullut julki myös brassilehti Carasin toimesta.
Alves, 40, ja Depay, 30, pelasivat samaan aikaan Barcelonassa ainoastaan kaudella 2021-22. Tällä hetkellä Hollannin maajoukkuehyökkääjä edustaa puolestaan Atlético Madridia.
Alves, joka tuomittiin naisen raiskaamisesta yökerhossa joulukuussa 2022, ehti viettää vankilassa 14 kuukautta saatuaan neljän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen.
Nyt Alves odottaa tuomiostaan tekemän valituksen tulosta Espanjassa. Hän on luovuttanut Brasilian ja Espanjan passinsa viranomaisille, jotta hän ei pääse karkaamaan muualle. Alvesin on myös ilmoittauduttava viikoittain oikeudessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Bundesliiga-pelissä erikoinen loppu – kumpikaan ei yrittänyt maalintekoa
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa