Thomas Tuchel: Uuden Bayern-pelaajan kanssa vaikea kommunikoida: ”Puuttuu tarvittava kielitaito”
Bryan Zaragoza siirtyi tammikuussa Granadasta Bayern Müncheniin.
Kyseessä on loppukauden mittainen laina, jonka jälkeen Zaragoza siirtyy pysyvästi Bayernin paitaan.
Bayern tiedotti jo joulukuun alussa hankkivansa Zaragozan kuluvan kauden jälkeen, mutta joukkue kohtasi huomattavia loukkaantumisongelmia vuodenvaihteessa ja päätti ottaa hänet loppukaudeksi lainalle.
Espanjan A-maajoukkueessakin nähty Zaragoza on edustanut Bayernia noin kuuden viikon ajan, mutta toistaiseksi peliaika on jäänyt hyvin pieneksi. Zaragoza on pelannut vain 20 minuuttia Bayernin paidassa.
Bayern-luotsi Thomas Tuchelin mukaan yksi syy pieneen rooliin ja vaikeaan sopeutumiseen on puutteellinen kielitaito. Zaragoza ei puhu saksaa tai englantia, vaan ainoastaan espanjaa.
– Häneltä puuttuu tarvittava kielitaito. Hänellä on vaikeuksia puhua saksaa tai englantia. Se on normaalia. Toimme Zaragozan tänne suunniteltua aiemmin voittaaksemme aikaa.
– Minulle oli selvää jo alusta lähtien, että tämä on hänelle suuri hyppy. Näemme sen nyt. Huomaamme Zaragozan taidot, mutta olemme myös nähneet sen, ettei sopeutuminen ole sujunut kielitaidon suhteen. Siksi tämä vie aikaa, Tuchel totesi.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lukas Hradeckyn loistava vuosi päättyi suureen merkkipaaluun
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”