Real Madridin valitus ei mennyt läpi – tähtipelaajalle pelikieltoa erikoisesta välikohtauksesta
Real Madridin keskikenttäpelaaja Jude Bellingham on saanut kahden ottelun pelikiellon otettuaan punaisen kortin sarjaottelussa Valenciaa vastaan.
Peli päättyi erikoisella tavalla, kun erotuomari Jesús Gil Manzano puhalsi ottelun poikki samalla, kun Real Madridin keskitys lähti rangaistusalueelle. Bellingham puski keskityksestä pallon maaliin, mutta osumaa ei hyväksytty, koska tuomari oli jo päättänyt ottelun.
Maali olisi ratkaissut voiton Real Madridille, mutta koska peli oli jo päättynyt, tasapeli jäi voimaan.
Madrid protestoi ratkaisua voimakkaasti ja Manzano nosti Bellinghamille suoraan punaisen kortin. Tuomarin raportin mukaan Bellingham oli sanonut hänelle englanniksi ”It’s a fucking goal”, eli ”Se on vittu maali”.
Real Madrid teki punaisesta kortista valituksen ja perusteli kantansa sanomalla, että Bellinghamin sanat eivät olleet loukkaavia eikä hän loukannut tuomaria. Espanjan jalkapalloliitto (RFEF) ei kuitenkaan katsonut, että tuomari olisi tehnyt virheen antaessaan punaisen kortin Bellinghamille.
RFEF:n mukaan Bellingham osoitti ”halveksuntaa tai piittaamattomuutta” Manzanoa kohtaan, kun Madridin joukkue piiritti tuomarin.
Madrid voi vielä valittaa päätöksestä, mutta näillä näkymin Bellinghamilta jäävät väliin sarjaottelut Celta Vigoa ja Osasunaa vastaan. Hän on La Ligan tämän kauden paras maalintekijä 16 osumallaan.
Real Madrid johtaa Espanjan pääsarjaa seitsemän pisteen erolla Gironaan, kun 11 kierrosta on pelaamatta.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen