Xavi jättää Barcelonan kesällä: ”En halua olla ongelma tälle seuralle”
Barcelonan päävalmentaja Xavi sanoo, että hän jättää tehtävänsä tämän kauden jälkeen.
Xavin, 44, asema on kyseenalaistettu viime aikoina heikkojen tulosten ja esitysten takia.
Lauantaina Barça hävisi Villarrealille 3-5 La Ligassa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1994, kun Barcelona on päästänyt viisi maalia kotikentällään.
Ottelun jälkeen Xavi ilmoitti, että hän jättää pestinsä ensi kesänä.
– Haluan ilmoittaa, että 30. kesäkuuta en enää jatka Barçan valmentajana. Mielestäni kurssin on käännyttävä, enkä voi culerina (Barcelonan kannattajana) sallia nykyistä tilannetta.
– Tein tämän päätöksen päiviä sitten. Tiesin jo sen, mutta nyt on aika kertoa siitä julkisesti.
– En halua olla ongelma tälle seuralle, päinvastoin.
Xavi, Barcelonan suuri pelaajalegenda, siirtyi joukkueen peräsimeen marraskuussa 2021 Ronald Koemanin korvaajaksi. Hän johdatti viime kaudella Barcelonan La Ligan ja Supercopan mestariksi.
Kirjoitushetkellä Barcelona on La Ligassa kolmantena, kymmenen pistettä perässä sarjakärki Real Madridia, jolle se hävisi hiljattain Espanjan supercupin finaalissa. Mestarien liigassa Barcelona eteni jatkoon lohkovoittajana, mutta Copa del Reystä se putosi puolivälierissä.
LUE MYÖS!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä