Jatkaako Leo Messi maajoukkueuraansa? – Argentiinan päävalmentaja kertoi mielipiteensä
Lionel Scaloni on johdattanut Argentiinan maajoukkueen maailmanmestariksi ja Copa Américan voittajaksi.
Monet yllättyivät, kun Scaloni ilmoitti marraskuussa tarvitsevansa aikaa miettiäkseen jatkoaan maajoukkueen päävalmentajana. Scalonin ilmoitus tuli suurena yllätyksenä.
Argentiinalaismedian mukaan Scalonilla ja Argentiinan jalkapalloliiton puheenjohtajalla Claudio Tapialla on merkittäviä erimielisyyksiä. Erimielisyydet ovat sittemmin tiettävästi selvitetty.
Sky Sport Italia haastatteli Mallorcalla asuvaa Scalonia, joka on sittenkin jäämässä Argentiinan maajoukkueen peräsimeen.
– Siitä on puhuttu paljon, mutta olen aina sanonut totuuden. Oli hetkiä, jolloin minun oli mietittävä ja tiedettävä, mitä pitäisi tehdä. Kyse ei ollut jäähyväisistä. Minun oli vain mietittävä, miten maajoukkue jatkaisi tulevaisuudessa. Nyt on aika antaa vastuuta nuorille ja se on meille tärkeää.
Argentiina voitti maailmanmestaruuden joulukuussa 2022. Se on kuitenkin taakse jäänyttä elämää.
– Oli uskomatonta nähdä kaverisi, ihmiset ja koko Argentiina niin onnellisena, vaikka Argentiina on maana vaikeassa tilanteessa. Nyt meidän on kuitenkin jatkettava. Nautimme siitä ilosta, mutta on aika jatkaa.
Scalonilta tiedusteltiin, jatkaako Leo Messi maajoukkueuraansa. Argentiina pelaa kesällä Copa Américassa. Argentiinalaismediassa on spekuloitu, päättyykö maajoukkueura Copa Américaan, kuten muun muassa Ángel Di Maríalla.
– Messi jatkaa niin pitkään kuin itse haluaa. En ole valmentaja, joka sanoo Messille, ettei häntä enää tarvita. Uskon Messin jatkavan, koska hän on onnellinen kentällä. Messi on aidosti onnellinen päästessään pelaamaan jalkapalloa. Olemme aina sanoneet, että Messin pitää pelata niin pitkään kunnes ei enää pysty jatkamaan.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä