Tuttosport: Juventus kiinnostunut hienoa kautta pelaavasta hyökkääjästä – Bayern München ei ole käyttämässä takaisinosto-optiotaan
Bologna pelaa hienoa kautta Serie A:ssa.
Thiago Mottan valmentama joukkue majailee sarjataulukossa komeasti neljäntenä ja pudotti aiemmin tällä viikolla Internazionalen Coppa Italiasta.
Joshua Zirkzee on noussut kuluvalla kaudella Bolognan ehdottomien avainpelaajien joukkoon. Viime kaudella Marko Arnautović pelasi joukkueen ykköskärkenä, mutta Arnautović lähti kesällä Interiin ja Zirkzee sai mahdollisuutensa avauskokoonpanossa.
22-vuotias hollantilaishyökkääjä on viimeistellyt seitsemän maalia Serie A:ssa ja on ollut tällä kaudella yksi sarjan parhaista kärjistä.
Zirkzee siirtyi Bayern Münchenistä Bolognaan noin 8,5 miljoonalla eurolla kesällä 2022.
Italialaismedian mukaan Zirkzeen nykyisessä sopimuksessa on 40 miljoonan euron ulosostopykälä. Bayern saa sen sijaan hankkia Zirkzeen takaisin vain 20 miljoonalla eurolla. Bayern saa lisäksi puolet Zirkzeen siirtosummasta, jos Bologna päättää myydä hyökkääjänsä.
Tuttosportin mukaan Bayern ei ole ainakaan toistaiseksi osoittanut kiinnostusta entistä pelaajaansa kohtaan.
Lehti kertoo Juventuksen sen sijaan tarkkailevan Zirkzeen tilannetta. Juventus on kiinnostunut hienoa kautta pelaavasta hyökkääjästä, mutta kokee hänen hankinnan vaikeaksi ennen Dušan Vlahovićin mahdollista myyntiä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”