Times: Huuhkajat-kaksikon manageri potku-uhan alla nöyryyttävän 0–7-tappion jälkeen

Viljami Sinisalon ja Ilmari Niskasen edustama Exeter City on ottanut managerinsa Gary Caldwellin aseman tiukan tarkkailun kohteeksi, kertoo The Times.
Exeter on pudonnut Englannin Ykkösliigassa 20. sijalle poimittuaan vain yhden pisteen yhdeksästä edellisestä sarjapelistään, vaikka se oli vielä ensimmäisen kahdeksan ottelun jälkeen sarjataulukon kärjessä.
Lauantaina Exeter koki todellisen pohjakosketuksen hävitessään Bolton Wanderersille 0–7-lukemin vieraissa. Kyseessä oli seuran historian raskain liigatappio sitten vuoden 1968, mikä on saanut manageri Caldwellin pelkäämään pahinta.
Sinisalo, joka teki kilpailullisen A-maajoukkuedebyyttinsä aiemmin tässä kuussa San Marinoa vastaan, on pelannut tällä kaudella 16 ottelua Ykkösliigassa. Aston Villasta lainattu 22-vuotias on pitänyt viisi nollapeliä ja torjunut yhden rangaistuspotkun.
Niskanen, 26, on pelannut Exeterille vasta neljässä sarjaottelussa oltuaan koko lokakuun sivussa Tanskaa vastaan kärsityn olkapäävamman takia. Entinen KuPS-tähti siirtyi Exeteriin kaksivuotisella sopimuksella jätettyään skotlantilaisen Dundee Unitedin viime kesänä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”

- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”