Paulo Dybala loukkasi polvensa ja José Mourinho pelkäsi jo pahinta – AS Roma selvisi sittenkin säikähdyksellä
AS Roman kannattajat säikähtivät sunnuntaina, kun Paulo Dybala loukkasi polvensa ja joutui jättämään Cagliari-ottelun kesken avausjakson loppuhetkillä.
Dybala on tullut vuosien saatossa tunnetuksi hyvin loukkaantumisherkkänä pelaajana, joka on kärsinyt pitkään etenkin lihasvammoista. Sunnuntainen isku tuli polveen ja Dybala jätti kentän pelästyneen näköisenä.
AS Roman päävalmentaja José Mourinho totesi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa, ettei ole optimistinen Dybalan loukkaantumisen suhteen ja kertoi joukkueen joutuvan tulemaan toimeen pitkän aikaa ilman ykköstähteään.
Roomasta kuuluu kuitenkin positiivisia uutisia. Maanantaiaamuna tarkemmissa tutkimuksissa käynyt Dybala ei kärsi vakavasta polvivammasta. Kyseessä on vain raju kolhu, mutta Dybala ei loukannut polven ristisiteitä.
La Gazzetta dello Sportin mukaan Dybala palannee pelikentille jo lokakuun lopussa, joten AS Roma ja Dybala selvisivät säikähdyksellä.
Dybala ei kuitenkaan osallistu Argentiinan lokakuun MM-karsintaotteluihin.
Mourinho on joutunut kamppailemaan melkoisten loukkaantumisongelmien kanssa, sillä Dybalan lisäksi muun muassa Chris Smalling, Diego Llorente, Marash Kumbulla, Renato Sanches, Lorenzo Pellegrini ja Tammy Abraham ovat parhaillaan loukkaantuneina.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen