Huipputoppari jätettin taas ulos Brasilian A-maajoukkueesta: ”Kyse ei ole omasta päätöksestäni”

Thiago Silva kuuluu iästään huolimatta edelleen Chelsean avainpelaajien joukkoon.
39-vuotias toppari on pelannut alkukaudella täydet minuutit kaikissa kahdeksassa sarjaottelussa.
Silvaa ei ole kuitenkaan nähty hetkeen Brasilian A-maajoukkueessa. Maaliskuun maaottelut menivät sivu suun loukkaantumisen vuoksi, mutta konkaria ei ole sittemmin kutsuttu mukaan maajoukkueeseen. Silva jäi ulos niin kesän kuin syksynkin maaotteluista.
Silva ilmoitti ESPN:n haastattelussa, ettei ole suinkaan lopettanut maajoukkueuraansa.
– En ole tehnyt mitään päätöstä. Teen sen todella selväksi. En ole tehnyt sellaista päätöstä, etten enää menisi maajoukkueen mukaan. Kyse ei ole omasta päätöksestäni. Olen aina valmis menemään maajoukkueeseen, kun saan sinne kutsun. Minua ei ole vain kutsuttu viime aikoina mukaan. Jos maajoukkue edelleen kokee, että olen hyödyksi, niin tietenkin teen parhaani auttaakseeni heitä.
– Niin pitkään kuin niin ei tapahdu, keskityn vain tekemään parhaani Chelseassa. Pelaan yhdessä maailman suurimmista sarjoista. Ikävä kyllä viime kausi ei ollut hyvä, mutta toivottavasti tämä kausi sujuu paremmin.
Silva on pelannut mittavalla maajoukkueurallaan 113 ottelua ja toimi muutaman vuoden ajan maajoukkueen kapteenina.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa