Turun Palloseuran keskikenttäpelaaja Kasper Hämäläinen lopettaa ammattilaisuransa kuluvan kauden päätyttyä.

Hämäläinen, 37, debytoi TPS:n kanssa Veikkausliigassa kaudella 2003 ja pelasi liki sata sarjaottelua turkulaisten edustusjoukkueessa ennen kuin siirtyi ulkomaille.

Ulkomailla Hämäläinen edusti ruotsalaista Djurgårdenia, puolalaisia Lech Poznańia ja Legia Varsovaa sekä tšekkiläistä Jablonecia ennen kuin palasi Turkuun toissa vuonna. Kolmen viimeisen kauden aikana hän on pelannut TPS:n riveissä 64 Ykkösen ottelua. Suomen A-maajoukkueessa Hämäläinen on esiintynyt 63 kertaa.

– Ajatus uran päättymisestä tähän kauteen lähti liikkeelle jo pari kolme vuotta sitten, ja oikeastaan jo ennen tätä kautta tiesin, että tämä kausi tulee jäämään viimeiseksi. Oli sellainen fiilis, että nyt on oikea aika jättää jalkapallokentät pelaajana taakse, Hämäläinen kertoo TPS:n sivuilla.

– Tämä on ollut minulle ikimuistoinen ja tapahtumarikas matka. Olen saanut nähdä paljon ja tuntea paljon eri tunteita. Iso kiitos kaikille, jotka ovat tätä matkaa kanssani kulkeneet. Vielä on muutama matsi jäljellä ja koetan niistä nauttia.

TPS Jalkapallo

@TPSjalkapallo
Kiitos, Kappe! TPS-legenda Kasper Hämäläisen peliura tulee päättymään kuluvaan kauteen

📝 Tiedote: fc.tps.fi/fi/uutiset/tps…

📺 Videohaastattelu: youtu.be/SqTuVmINRq0?fe…

📸 @Tiina_P
#FCTPS #Huuhkajat #Veikkausliiga #Ykkönen #Turku #TKOMV

Linkki twiittiin.