Saksalta taas surkea tulos – kapteeni ei kaunistellut tilannetta: ”Se on totuus”

Saksan miesten maajoukkueen päävalmentaja Hansi Flick vakuuttaa, että hän on oikea henkilö tehtävään.
Flickin suojatit jäivät lauantaina viidennessä pelissä peräkkäin ilman voittoa, kun Saksa hävisi ystävyysottelussa Japanille 1-4 kotikentällään.
Saksan tulokset ovat olleet Flickin aikana vaatimattomia jo tovin. Viime vuoden Nations Leaguessa Saksa voitti kuudesta pelistään vain yhden ja Qatarin MM-kisoissa noutaja tuli jo lohkovaiheessa.
Meneillään olevassa voitottomassa putkessa Saksa on hävinnyt Belgialle, Puolalle, Kolumbialle ja nyt Japanille sekä pelannut tasapelin Ukrainaa vastaan. Kaikki pelit ovat olleet ystävyysotteluita, sillä Saksa on ensi vuoden EM-kisoissa isäntämaana automaattisesti mukana.
– Tiedän, että jalkapallossa on omat dynamiikkansa, enkä voi ennustaa, mitä tulee tapahtumaan, mutta omalta osaltamme yritämme tehdä kaikkemme valmistellaksemme joukkuetta hyvin, kommentoi Flick Reutersin mukaan.
– Mielestäni teemme hyvää työtä ja uskon, että olen [oikea valmentaja tehtävään].
– Olen hyvin pettynyt, ja meidän on myönnettävä, että Japanilla on erittäin hyvä joukkue. Meillä ei ole keinoja voittaa niin tiivistä puolustusta.
Saksan kapteeni İlkay Gündoğan myönsi, että joukkue ei varsinaisesti uhku itseluottamusta tällä hetkellä.
– Tätä on todella vaikea hyväksyä. Meidän on myönnettävä, että Japani oli tänään parempi hyökkäys- ja puolustussuuntaan ja ansaitsi voittonsa. Teimme liikaa henkilökohtaisia virheitä.
– Monet pelaajamme ovat henkisessä taistelussa itsensä kanssa. Ei ole luottamusta tai ymmärrystä oikeisiin päätöksiin kentällä. Tällaiset pelit ja tulokset eivät auta yhtään. Se tekee paljon vaikeammaksi luoda yhteenkuuluvuutta ja hyvää ilmapiiriä.
– Emme ole tällä hetkellä riittävän hyviä. Se on totuus. Ehkä me luulemme olevamme parempia kuin olemmekaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä