Leonardo Bonucci lähetti suorat sanat Juventukselle: ”Koin sellaisen nöyryytyksen yli 500 ottelun jälkeen”
Leonardo Bonucci jätti Juventuksen muutama viikko sitten.
Bonucci siirtyi yksivuotisella sopimuksella Union Berlinin riveihin. Sopimuksessa on optio ensi kaudesta.
Bonucci, 36, poistui Juventuksesta melkoisen show’n saattelemana. Juventus siirsi Bonuccin ulos edustusjoukkueen toiminnasta heinäkuussa. Konkaritoppari jätettiin muun muassa ulos Yhdysvaltain harjoitusleiriltä, eikä hän saanut osallistua edustusjoukkueen harjoituksiin. Bonucci harjoitteli muutaman juniorin kanssa Juventuksen harjoituskeskuksessa.
Italialainen Mediaset haastatteli Bonuccia, joka kertoi omin sanoin, mitä viime kuukausina tapahtui. Bonuccin mukaan Juventus ja seuran päävalmentaja Massimiliano Allegri ovat antaneet valheellisia kommentteja mediaan.
– Olen lukenut ja kuullut valheellisia väitteitä niin Juventukselta kuin valmentajaltakin. Ei pidä paikkaansa, että Juventus olisi ilmoittanut minulle viime lokakuussa haluavansa minut ulos seurasta. Tuolloin minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkosopimukseen. Seura ymmärsi, miten tärkeää läsnäoloni pukukopissa onkaan. Valmentaja pyysi minut toimistoonsa maaliskuun lopussa ennen Freiburgia vastaan pelattua Eurooppa-liigan ottelua. Silloin hän sanoi, että mielestänsä minun kannattaisi lopettaa pelaaminen ja ryhtyä valmentajaksi. Sanoin kunnioittavani hänen mielipidettään, mutta en halunnut lopettaa uraani ennen kesän 2024 EM-lopputurnausta.
– Sen tapaamisen jälkeen en keskustellut kenenkään kanssa ennen toukokuun loppua. Kauden viimeisen ottelun jälkeen tapasin seuran ja he ilmoittivat, että olisin tällä kaudella joukkueen vitos- tai kutostoppari. Olisin lähtenyt kauteen Federico Gattin, Gleison Bremerin, Danilon ja juniorijoukkueen puolustajan takaa. Hyväksyin sen, enkä halunnut aiheuttaa ongelmia, koska loppupeleissä tilanne olisi ollut samanlainen kuin viime kaudella.
Bonuccin mukaan hän sai tietää heinäkuussa, että hänet siirretään sivuun joukkueen toiminnasta.
– Kaikki muuttui kesällä. Minulle ei kerrottu mitään heinäkuun puoliväliin mennessä. Osasin aavistaa jotain luettuani lehtiä. Heinäkuun puolivälissä seurajohdon Cristiano Giuntoli ja Giovanni Manna tulivat kotiini ja ilmoittivat, etten kuuluisi enää joukkueeseen ja läsnäoloni kentällä haittaisi joukkueen kehittymistä. Koin sellaisen nöyryytyksen oli 500 ottelun jälkeen.
Toppari pelasi Juventuksen edustusjoukkueessa 12 vuoden aikana yhteensä 502 ottelua ja voitti muun muassa kahdeksan kertaa Serie A:n mestaruuden.
LUE MYÖS: Di Marzio: Leonardo Bonucci haastaa Juventuksen oikeuteen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen