PSG:n päävalmentajalle kenkää – korvaaja valmiina tiedossa
Paris Saint-Germain on antanut kenkää päävalmentajalleen Christophe Galtierille.
Viime kesänä palkatun Galtierin, 56, sopimusta olisi ollut jäljellä vielä vuosi, mutta hänen debyyttikautensa oli PSG:n mittareilla pettymys. Joukkue voitti odotetusti Ranskan liigamestaruuden, mutta putosi sekä Mestarien liigasta että Ranskan cupista jo neljännesvälierissä.
Kesäkuussa Galtieria vastaan nostettiin syyte osana tutkimusta, joka koski väitteitä syrjinnästä hänen ex-seurassaan OGC Nicessa.
Huhtikuussa Galtieria syytettiin rasististen, loukkaavien ja syrjivien kommenttien käyttämisestä omiin pelaajiinsa, kun hän oli OGC Nicen päävalmentajana kaudella 2021-22. Asianajajansa antamalla lausunnolla Galtier kiisti syytökset ”mitä jyrkimmin”.
Galtieria uhkaa kolmen vuoden vankeusrangaistus ja 45 000 euron sakko, jos hänet todetaan syylliseksi. Hänen oikeudenkäyntinsä odotetaan alkavan ensi joulukuussa.
Athleticin mukaan PSG on nimittämässä keskiviikkona uudeksi päävalmentajakseen Luis Enriquen, joka valmensi viimeksi Espanjan A-maajoukkuetta.’
Aiemmin urallaan Enrique on luotsannut myös AS Romaa, Celta Vigoa ja Barcelonaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa
- Niklas Pyyhtiä siirtymässä lainalle Serie B:hen
- FC Inter hankki Veikkausliigan sarjanousijan avainpelaajan