Puoliammattimainen joukkue sai hurjan vahvistuksen – sitten kannattajille paljastui totuus, mistä seura ei ollut halunnut puhua

Hyökkääjä David Goodwillien solmima sopimus australialaisen Sorrento FC:n kanssa on purettu vain tunteja sen jälkeen, kun se julkistettiin. Sorrento FC oli kuvaillut vahvistustaan ”todella laadukkaaksi ja kokeneeksi”. Hänen raiskaustuomiotaan seura ei ollut maininnut tiedotteessa sanallakaan.
Vuonna 2017 Goodwillie sai siviilioikeudelta määräyksen maksaa satatuhatta puntaa raiskaamalleen naiselle. Hän oli yhdessä joukkuekaverinsa kanssa saattanut naisen avuttomaan tilaan ja pakottanut tämän sukupuoliyhteyteen kuusi vuotta aiemmin. Tapaus ei ole vieläkään päättynyt, sillä Goodwillie ei ole maksanut latin latia asianosaisen tilille.
Sorrento FC:n kannattajat saivat pian selville Goodwillien rikoshistorian, ja seurajohdon oli pakko mitätöidä sopimus ikävien seuraamusten pelossa. Antamassaan tiedotteessa seura vakuuttaa, ettei Goodwillielle olisi maksettu pelaamisesta korvausta.
Sorrento FC on puoliammattimainen seura, joka kilpailee Australian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Goodwillien urakehitys on ollut sekavaa viime vuosina. Suurimman osan viime vuodesta hän vietti kotimaassaan Skotlannissa Raith Roversissa, mutta ei pelannut otteluakaan. Hän kävi myös näytillä divisioonajoukkue Livingston Unitedissa ja tekikin debyytissään kaksi maalia ennen kuin hänet ajettiin pois. Sama tapahtui tämän vuoden helmikuussa, kun hän edusti ottelun verran Northern Premier Leaguessa pelaavaa Radcliffea. Siirrosta ei tehty tiedotetta, joten Goodwillie ehti tehdä hattutempun Belper Townia vastaan, kunnes hän sai taas lähtöpassit.
Goodwillie, 34, pelasi kolme maaottelua Skotlannin paidassa ja teki niissä yhden maalin Espanjaa vastaan vuosina 2010–11. Englannin Valioliigassa hän edusti Blackburn Roversia kaudella 2011–12.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä