Joel Pohjanpalolta historiallinen saavutus Italiassa

Venezian hyökkääjä Joel Pohjapalo on valittu Italian Serie B:n kuukauden pelaajaksi.
Huuhkajien vakionimiin lukeutuva Pohjanpalo, 28, voitti kuukauden pelaajan palkinnon myös huhtikuussa. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten palkinnon lanseerauksen, kun sama pelaaja on valittu voittajaksi peräkkäisinä kuukausina.
Toukokuun neljässä ottelussa Pohjanpalo onnistui maalinteossa kuusi kertaa ja tarjoili päälle yhden maalisyötön. Modenaa vastaan hän iski peräti neljä osumaa, kaksi muuta maalia tulivat otteluissa Cosenzaa ja Parmaa vastaan.
Viime kesänä Veneziaan siirtynyt Pohjanpalo on iskenyt tällä kaudella kaikkiaan 19 osumaa, joilla irtosi Serie B:n maalipörssin toinen sija.
Venezian kausi jatkuu vielä nousukarsinnoilla, joihin se selvisi viimeisenä joukkueena kahdeksannelta sijalta. Pohjanpalo ja kumppanit kohtaavat lauantaina yksiosaisessa esikarsinnassa Cagliarin.
Ottelun voittaja etenee seuraavalle kierrokselle Parmaa vastaan. Esikarsintojen jälkeen välierät ja karsintafinaali pelataan kaksiosaisina siten, että sarjataulukossa korkeammalle sijoittunut pelaa jälkimmäisen osaottelun kotonaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa