Paul Pogba pudotettiin kurinpitosyistä – näin kommentoi Juventuksen päävalmentaja
Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri on vahvistanut, että keskikenttäpelaaja Paul Pogba pudotettiin joukkueen kokoonpanosta myöhästymisen takia.
Torinon suurseura voitti torstaina Freiburgin 1-0 Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausosassa, mutta Pogba, 29, ei ollut edes vaihtopenkillä mukana.
Moneet lähteet tiesivät kertoa jo ennen peliä, että ranskalaistähti on pudotettu kokoonpanosta ”kurinpidollisista syistä”. Allegri vahvisti tiedot lehdistölle ottelun alla.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Hän oli eilen illalla myöhässä, ja kunnioituksesta joukkuetta kohtaan on mielestäni vain oikein, ettei häntä kutsuta. Hän on jälleen käytettävissämme huomisesta lähtien, sanoi Allegri.
– Juventuksen kaltaisessa joukkueessa on säännöt, ja niitä on kunnioitettava ennen kaikkea veteraanien toimesta. Jotta voi mennä kilpailussa loppuun asti, tarvitaan teknisen osaamisen ja laadun lisäksi ennen kaikkea luonnetta ja moraalista voimaa.
Pogba edusti Juventusta ensimmäisen kerran jo vuosina 2012-2016 ja palasi seuraan viime kesänä Manchester Unitedista, jossa hänen sopimuksensa päättyi viime kauteen.
Hänen paluunsa Italiaan ei ole ottanut vielä kunnolla tuulta alleen, sillä polvivammasta kärsinyt Pogba on pystynyt pelaamaan tällä kaudella vasta kahdessa ottelussa.
Aiempina Italian-vuosinaan hän voitti neljä Serie A:n mestaruutta ja pääsi kolmella kaudella sarjan tähdistökentälliseen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä