Nettavisen: Norjan suurseura teki rahakkaan tarjouksen Hongan tähtihyökkääjästä

Norjan pääsarjaseura Rosenborg on tehnyt FC Hongalle tarjouksen Agon Sadikusta, kertoo norjalaismedia Nettavisen.
Nettavisenin mukaan Rosenborgin on tarkoitus hankkia Sadiku Hongasta vielä ennen kuin Norjan siirtoikkuna sulkeutuu perjantaina. Lähde kertoo siirtosumman voivan potentiaalisesti kasvaa noin 700 000 euroon, vaikka aluksi maksettava summa olisikin hieman pienempi.
Hongan manageri Hexi Arteva ei suostunut kommentoimaan asiaa SuomiFutikselle.
Rosenborg etsii aktiivisesti uutta hyökkääjää. Joukkueen ykköskärki Ole Sæter on parhaillaan loukkaantuneena ja palannee Nettavisenin mukaan Rosenborgin vahvuuteen muutaman kuukauden kuluttua.
Hiljattain 20 vuotta täyttäneen Sadikun nykyinen sopimus Hongan kanssa päättyy alkavan kauden jälkeen.
Sadiku pelasi loistavan viime kauden Hongassa. Kärki iski yläloppusarja mukaan luettuna 14 maalia Veikkausliigassa. Sadiku oli hiljattain Pikkuhuuhkajien mukana ja onnistui maalinteossa Bulgariaa vastaan pelatussa harjoitusottelussa.
Niin ikään Pikkuhuuhkajien mukana ollut Santeri Väänänen siirtyi joulukuussa HJK:sta Rosenborgiin.
Päivitys klo 15.00: Juttuun lisätty yhteydenotto Hexi Artevaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille

- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin