”Oven ulkopuolella seisoi pallosäkki kourassaan Jari Litmanen” – lahtelaisräppäri Brädi jakoi upean tarinan menneisyydestä Kuninkaan merkkipäivän kunniaksi

Rap-artisti Brädi jakoi Jari Litmasen eilisen syntymäpäivän kunniaksi upean tarinan kohtaamisestaan jalkapallolegendan kanssa.
”Litti” juhlisti eilen 52-vuotissyntymäpäiviään.
Litmasen tavoin Lahdesta kotoisin oleva Brädi, oikealta nimeltään Kari Härkönen, 43, kohtasi ”Kuninkaan” menneisyydessään työskennellessään nuoruudessaan Mukkulan kentän vahtimestarina. Suomalaisen jalkapallon ikoni edusti tuolloin räppärin muistikuvien mukaan FC Barcelonaa.
Litmanen pelasi katalonialaisseurassa vuosina 1999-2001.
Brädi julkaisi tarinansa alunperin kaksi vuotta sitten Facebookissaan Litmasen 50-vuotispäivänä, mutta jakoi sen nyt uudelleen Twitterissään.
Artisti pääsi yllättymään normaalina työpäivänä iloisesti kun Kuningas saapui hänen koppinsa ovelle.
– Eräänä päivänä vaksinkopin oveen koputettiin kohteliaasti, ja menin avaamaan. Oven ulkopuolella seisoi pallosäkki kourassaan Jari Litmanen, Brädi tarinoi.
– ”Päivää mestari,”, hän sanoi. ”Saisinko mennä treenaamaan?”
– Tuohon aikaan Mukkulan nurmen portti oli varattujen treenivuorojen ulkopuolella lukittuna ja maalit ketjuilla kiinni ympäröivässä aidassa. Lähdin tietenkin avaamaan maestrolle portit.
– Avattuani lukot, Jari sanoi, ”mee sä vaan jatkamaan kahvinjuontia, kyllä mä pärjään.” Jari työnsi itse maalit haluamalleen paikalle, asetti mukanaan tuomansa kartiot nurmelle ja alkoi vetää omatoimista treeniä.
– Hetken ihailtuani huippuammattilaisen tekemistä, menin takaisin koppiin ja muistaakseni torkahdin.
– Noin tunnin päästä oveen koputettiin taas. ”Hei mä lähden nyt, kiitos kun päästit tällaisen juniorin treenaamaan! Nurmi oli ihan mielettömän hyvässä kunnossa. Mukavaa kesän jatkoa!”
– Lähdin haukotellen siivoamaan mestoja Litin jäljiltä, ja huomasin, että Jari oli tallonut treenissä irronneet nurmenkappaleet paikalleen ja itse työntänyt maalit prikulleen oikeisiin paikkoihin aidan viereen ja laittanut ketjut, niin maaleista, kuin portistakin valmiiksi lukitsemista odottamaan.
– Sellainen on Jari Litmanen.
LUE MYÖS!
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Maajoukkuehyökkääjä sairaalaan sydänoireiden takia
- Näin lähellä Lukas Hradecky oli koko Bundesliigan ennätystä
- Tätä on odotettu – Huuhkajien pelaaja osui viimeinkin
- Maalitykki! Joel Pohjanpalo on superiskussa
- Donald Trump hehkutti tuontitullien vaikutusta MM-kisoihin: ”Jännite on hyvä asia”
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- Tätä on odotettu – Huuhkajien pelaaja osui viimeinkin
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Maalitykki! Joel Pohjanpalo on superiskussa
- Näin lähellä Lukas Hradecky oli koko Bundesliigan ennätystä
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa