Jürgen Klinsmann palaa valmentamaan – hyppää Aasian huippujoukkueen peräsimeen
Saksan ja Yhdysvaltojen entinen käskyttäjä Jürgen Klinsmann on nimitetty Etelä-Korean miesten maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
Pelaajaurallaan Saksan kanssa maailmanmestaruutta juhlinut Klinsmann, 58, on solminut Etelä-Korean jalkapalloliiton kanssa kolmen ja puolen vuoden sopimuksen, joka kattaa vuoden 2026 MM-kisat.
Etelä-Korean edellinen valmentaja, portugalilainen Paulo Bento, 53, jätti tehtävänsä Qatarin MM-kisojen jälkeen luotsattuaan joukkuetta neljä vuotta. Qatarin lopputurnauksessa Etelä-Korea eteni lohkostaan jatkoon, mutta hävisi neljännesvälierässä Brasilialle 1-4.
– Olen erittäin iloinen ja otettu saadessani seurata Korean maajoukkuetta johtaneiden suurten valmentajien jalanjälkiä, Guus Hiddinkistä edelliseen valmentajaan Paulo Bentoon, kommentoi Klinsmann BBC:n mukaan.
– Tiedän, että Korean maajoukkue on kehittynyt ja saavuttanut tuloksia pitkällä aikavälillä.
Tuoreimmassa FIFA-rankingissa Etelä-Korea on 25. sijalla. Sen edellä Aasian maista ovat vain Japani (20.) ja Iran (24.)
Klinsmannin edellisestä valmennuspestistä on aikaa kolme vuotta. Tuolloin hän luotsasi Hertha Berliniä kymmenen viikon ajan. Seuratasolla Klinsmann on aiemmin valmentanut myös Bayern Müncheniä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä