Brasilia on valmis odottamaan huippuvalmentajaa ensi kesään asti
Brasilian jalkapalloliitto on valmis odottamaan ensi kesään saakka saadakseen Real Madridin Carlo Ancelottin miesten maajoukkueensa uudeksi päävalmentajaksi, kertoo O Globo.
Seleção on ollut vailla päävalmentajaa viime MM-kisojen jälkeen. Pestiä hoiti yli kuuden vuoden ajan Tite, joka johdatti brassit Etelä-Amerikan mestariksi vuonna 2019 ja viime vuoden MM-turnauksessa puolivälieriin.
Brasilian jalkapalloliitto aloitti Titen korvaajan kartoittamisen jo ennen MM-kisoja, ja brassimedian mukaan ensimmäiset keskustelut Ancelottin, 63, kanssa käytiin jo lokakuussa.
Italialaisvalmentaja ilmoitti tuolloin, että hän jatkaisi Real Madridin peräsimessä ainakin kuluvan kauden loppuun saakka. Ancelottin ja Madridin sopimus päättyy kesällä 2024.
O Globo kertoo, että Brasilian jalkapalloliiton ja Real Madridin puheenjohtajien Ednaldo Rodriguesin ja Florentino Pérezin on määrä tavata lähiaikoina keskustellakseen Ancelottin mahdollisesta maajoukkuepestistä.
Ancelotti olis Brasilian maajoukkueen ensimmäinen ulkomaalainen valmentaja ikinä. Hän on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä valmentajista voitettuaan muun muassa Mestarien liigan ennätykselliset neljä kertaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä