TOP 10: Nämä supertähdet ovat vailla seuraa ensi kesänä – myös suomalaisittain kutkuttava tilanne
Ensi kesänä siirtomarkkinat käyvät kuumana. Keräsimme tähän artikkeliin mielenkiintoisimmat pelaajat, joiden sopimus on päättymässä ensi kesänä, ja jotka ovat todennäköisesti vaihtamassa maisemaa.
Esimerkiksi PSG:tä edustava Lionel Messi on näillä näkymin tekemässä jatkosopimuksen pariisilaisten kanssa, joten häntä ei listalle nostettu. Samanlainen tilanne on myös esimerkiksi Real Madridin ykköshyökkääjä Karim Benzemalla ja keskikenttäpelaaja Luka Modricilla.
Listauksen pelaajat voivat olla myös kiinnostavia nimiä tammikuun siirtoikkunassa, koska se on viimeinen sauma seuroille saada pelaajistaan edes jonkinlainen siirtokorvaus.
Mitä tekee Teemu Pukki?
Aloitetaan listan erityismaininnalla, joka koskee Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijää, Teemu Pukkia. Norwichissa pelaava Pukki pelaa viimeistä sopimuskauttaan ja mies oli jo viime kesänä halukas vaihtamaan maisemaa. Siirto ei onnistunut, koska Norwich pyysi suomalaisesta sen verran suurta siirtokorvausta.
Ensi kesänä maisema on näillä näkymin vaihtumassa, kävi Norwichin sitten miten tahansa. Pukki on tehnyt Mestaruussarjassa kahdeksan maalia ja antanut neljä maalisyöttöä, joten tehokkuus on yhä hyvällä tasolla.
Pukin osalta huhuja on ollut melko vähän. Suomalaishyökkääjä voi aloittaa neuvottelut Englannin ulkopuolisen seuran kanssa jo tammikuussa. Tammikuun ikkunassa Norwich saattaa myös laskea hintapyyntöään, mikäli se haluaa yhdestä seuran kaikkien aikojen hyökkääjästään vielä jonkinlaisen korvauksen.
10. Marcus Thuram
Borussia Mönchengladbachin keskushyökkääjä, Marcus Thuram, on ollut kovassa iskussa kuluvalla kaudella Bundesliigassa. 15 pelissä on syntynyt kymmenen maalia ja kolme maalisyöttöä. MM-kisoissa Thuram sai vähän vastuuta Ranskan paidassa, ja 25-vuotiaan hyökkääjän ura on nousussa.
Bayern München on osoittanut kiinnostusta Thuramia kohtaan. Ilmaisella siirrolla Thuram olisi varmasti käypä hankinta, vaikka palkkapyyntö saattaa nousta melko korkeaksi.
9. Daichi Kamada
Eintracht Frankurtin hyökkäävä japanilainen keskikenttäpelaaja Daichi Kamada, 26, on erittäin potentiaalinen pelaaja. Kamada on pelannut jo usean vuoden ajan hyvällä tasolla Sakasssa ja kulunut kausi on tuonut Bundesliigassa 13 peliin seitsemän maalia ja neljä maalisyöttöä. Myös Mestarien liigassa Kamada iski kolme maalia.
Kamada on sanonut haluavansa pelata kauden loppuun Frankfurtissa, joka pitäisi mielellään kiinni talentistaan, mutta se saattaa koitua mahdottomaksi tehtäväksi. Kamadan perässä on ollut muun muassa Tottenham, joka saattaa olla valmis tekemään tarjouksen jo tammikuussa Frankfurtille.
8. Evan Ndicka
Kamadan seurakaveri Evan Ndicka, 23, kiinnostaa myös Valioliigassa. Eintrachtin riveissä ykköstopparin paikan ottanut Ndicka on nimi, joka saattaa muutaman vuoden sisällä nousta valioliigaseuraajille hyvinkin tutuksi. Huhut kertovat, että Arsenal olisi jo kiinnittänyt topparin itselleen ensi kesästä lähtien.
Ranskan A-maajoukkuedebyyttiään vielä odotteleva Ndicka olisi monelle suurseuralle potentiaalinen pitkän ajan hankinta, josta voi kuoriutua eliittitason toppari.
7. Leandro Trossard
Belgialainen Leandro Trossard on noussut 28-vuotiaana Valioliigan eliittiin vasemmalla laidallaan. Brightonia edustava Trossard on vakuuttanut peliesityksillään jo monet seurat, ja nyt odotellaan enää sitä, kuka hänet nappaa.
Brighton on varmasti käyttämässä miehen sopimuksessa olevan vuoden option, mutta se ei vielä tule pitämään Trossardia Kaakkois-Englannin etelärannikolla. Lähinnä sen avulla Brighton saa ehkä hieman paremman korvauksen mahdollisesti jo tammikuussa.
6. Youssoufa Moukoko
Vasta 18-vuotias Youssoufa Moukoko pelasi ensimmäiset pelinsä Bundesliigassa jo kaudella 2020-21. Nuoresta iästään huolimatta saksalaishyökkääjä on ehtinyt pelata Bundesliigaa jo 44 ottelua ja siihen päälle vielä kahdeksan esiintymistä Mestarien liigassa. Puhutaan siis todellisesta superlahjakkuudesta.
Kaiken kukkuraksi Moukoko on valumassa Dortmundin käsistä ilman siirtokorvausta, sillä hänen sopimuksensa on kesällä päättymässä. Dortmund on tehtaillut uusia jatkosopimustarjouksia nuorukaisen edustajille, mutta ainakaan vielä ei ole nimeä lyöty paperiin.
Tämän listauksen nuorimpana pelaajana Moukoko on todellinen timantti, joka saattaa liikahtaa jopa ilman siirtokorvausta ensi kesänä. Miehen perässä on ainakin Barcelona. Saksalaislegenda Lothar Matthäus toivoi Moukokon pelaavan vielä vuoden tai pari Dortmundissa, eikä kiirehtiä liian aikaisin ulkomaille.
5. Marco Asensio
Real Madridia vuodesta 2015 edustanut Asensio saattaa vaikuttaa monelle jo ikälopulta, mutta todellisuudessa mies vasta lähenee parasta peli-ikää. 26-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja on jäänyt Real Madridissa kerta toisensa jälkeen varamiehen rooliin. Tällä kaudella vastuuta on tullut vähän enemmän, mutta jatkosopimusta tuskin ilmestyy silti espanjalaisen pöydälle.
Vuonna 2018 Asension markkina-arvo oli vielä 90 miljoonaa euroa ja häntä pidettiin yhtenä lupaavimmista kymppialueen pelaajista. Nyt arvo on tippunut jo 25 miljoonaan euroon, mutta se ei vähennä Asensiossa piilevää potentiaalia.
Oikein roolitettuna Asensio voi olla todella tehokas pelaaja, joka pystyy kääntämään isojakin pelejä. Ensi kesänä Asensio saanee liudan sopimustarjouksia pöydälleen. Palkkakin tulee olemaan kunnossa, mutta ennen kaikkea olisi hienoa nähdä Asensio vihdoin avauksen pelaajana.
4. N’Golo Kanté
N’Golo Kanté, 31, on yksi maailman parhaista kutospaikan pelaajista, mutta trendi on ollut laskeva viime aikoina. Suurin syy siihen on loukkaantumisissa. Kanté on yhä sivussa, eikä vielä ole selvyyttä siitä, milloin hän pääsee pelaamaan.
Pitkäaikaisesta vammastaan huolimatta Kanté on yksi ensi kesän mielenkiintoisimmista vapaista agenteista. Chelsea yrittänee vielä saada sorvattua Kantélle jatkosopimuksen, mutta viimeiset lehtitiedot antavat olettaa, ettei nimeä välttämättä koskaan saada paperiin.
Mikäli Kanté saa itsensä täyteen kuntoon, on kesällä moni seura ovella kyselemässä allekirjoitusta. Tammikuusta lähtien Kanté voi myös neuvotella Englannin ulkopuolisten seurojen kanssa, ja tiettävästi ainakin Barcelona on halukas neuvottelemaan ilmaisesta siirrosta.
Todennäköistä on, että Kanté pelaa ensi kaudella jossain muualla kuin Chelseassa. Kunnossa ollessaan Kanté myös tekee silloisesta seurastaan huomattavasti paremman.
3. Ilkay Gündogan
Manchester City haluaisi tarjota Ilkay Gündoganille jatkosopimuksen, mutta ongelma on siinä, että 32-vuotias keskikenttäpelaaja haluaisi vielä pitkän sopimuksen, eikä City välttämättä ole siihen valmis. Siitäkään huolimatta, että Gündogan on yhä Cityn avainpelaajia.
Barcelona on tiettävästi kiinnostunut Gündoganista, mutta Barça ei ole suinkaan ainoa. Jos City ja Gündogan eivät löydä yhteistä säveltä, alkaa puhelin soida taukoamatta kesää kohden. Gündogan on iästään huolimatta yhä maailman huipulla ja hän on pystynyt välttämään pahimmat loukkaantumiskierteet.
Se on varmaa, että Gündoganilla on kaikki kortit hallussaan, kun palkasta aletaan keskustelemaan.
2. Milan Skriniar
Slovakian maajoukkuekapteeni Milan Skriniar, 27, saattaa olla ensi kesänä yksi halutuimmista toppareista. Skriniarista saattaa tulla viime kesän Antonio Rüdiger, joka siirtyi lopulta ilmaiseksi Real Madridiin melkoisen mukavalla palkkapussilla.
Skriniar on parhaassa iässään ja pelaa illasta toiseen erinomaisella tasolla Interin alakerrassa. Kyselyitä on ollut jo pidempään, mutta näillä näkymin Skriniar on pelaamassa sopimuksensa loppuun Milanossa.
PSG tosin voi hyvinkin laittaa sellaisen setelinipun pöydälle jo tammikuussa, että se kiinnostaa myös Interin toimistolla. Skriniarista ilmaiseksi luopuminen olisi Interiltä huonoa bisnestä.
1. Youri Tielemans
Monacosta 45 miljoonalla eurolla Leicesteriin kesällä 2019 siirtynyt keskikenttäpelaaja Youri Tielemans, 25, on näillä näkymin ensi kesän mielenkiintoisin vapaa agentti. Leicester tekisi varmasti mitä tahansa, että saisi pidettyä Tielemansin, mutta päivä päivältä tuo skenaario vaikuttaa epätodennäköiseltä.
Tilanne alkaa olla Leicesterin kannalta jo sen verran akuutti, ettei Tielemans välttämättä edes ehdi olla ensi kesänä vapaana agenttina.
Tielemansin perässä on lähes kaikki Valioliigan huippuseurat, eikä kiinnostusta vähennä se, että Leicesterin tilanne alkaa olla jo tukala. Siksi Tielemansista saatetaan tehdä tarjouksia jo tammikuussa, eikä Leicesterillä välttämättä ole varaa päästää häntä lähtemään ilmaiseksi ensi kesänä.
Se näkyy myös tarjouksissa, mutta toisaalta tarjouksia voi tulla sen verran useasta osoitteesta, että Leicester pystynee hinaamaan hintalappua ylöspäin.
# | Pelaaja | Ikä | Seura |
---|---|---|---|
1 | Youri Tielemans | 25 | Leicester |
2 | Milan Skriniar | 27 | Internazionale |
3 | Ilkay Gündogan | 32 | Manchester City |
4 | N’Golo Kanté | 31 | Chelsea |
5 | Marco Asensio | 26 | Real Madrid |
6 | Youssoufa Moukoko | 18 | Borussia Dortmund |
7 | Leandro Trossard | 28 | Brighton |
8 | Evan Ndicka | 23 | Eintracht Frankfurt |
9 | Daichi Kamada | 26 | Eintracht Frankfurt |
10 | Marcus Thuram | 25 | Borussia Mönchengladbach |
+ | Teemu Pukki | 32 | Norwich |
Lisäksi vielä nämä mielenkiintoiset pelaajat ovat vapautumassa ensi kesänä sopimuksestaan:
Roberto Firmino (Liverpool), Wilfried Zaha (Crystal Palace), Jorginho (Chelsea), Konrad Laimer (RB Leipzig), Adrien Rabiot (Juventus), Toni Kroos (Real Madrid), Memphis Depay (Barcelona), Caglar Söyüncü (Leicester), Naby Keïta (Liverpool), Moussa Dembélé (Lyon), Adama Traoré (Wolverhampton), Andrea Belotti (AS Roma), Héctor Bellerín (Barcelona), Alfredo Morelos (Rangers), Ángel Di María (Juventus).
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lukas Hradeckyn loistava vuosi päättyi suureen merkkipaaluun
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”