KuPS täräytti – Huuhkajista tuttu hyökkääjä palaa Suomeen
Jasse Tuominen on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuksen Kuopion Palloseuran kanssa, vahvistaa seura virallisilla kotisivuillaan.
Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa vuonna 2019 ratkaisemassa ollut hyökkääjä jäi vapaaksi agentiksi, kun hänen sopimuksensa ruotsalaisseura Häckenin kanssa päättyi viime vuoden lopulla.
– Hienoilla fiiliksillä palaan takaisin Suomeen. Monta vuotta takana ulkomailla ja olen ehtinyt saamaan monenlaisia kokemuksia maailmalta, kommentoi Tuominen paluutaan Veikkausliigaan.
LUE MYÖS: KuPS hankki puolustajan Yhdysvalloista – ”Suomessa on ollut kylmempää kuin oletin”
– Kuopio pystyi tarjoamaan minulle kokonaisvaltaisen paketin, jossa on mukana olosuhteet ja roolitus. Kuopion Palloseuran pelitapa sopii hyvin minun näkemykseeni pelistä.
15 kertaa Huuhkajia edustanut Tuominen pelasi viime vuonna lainalla norjalaisessa Tromsössä, missä hän maalasi kertaalleen 26 sarjaotteluun.
Urallaan myös valko-venäläisseura BATE Borisovin riveissä ja FC Lahdessa pelannut Tuominen liittyy KuPSin vahvuuteen ensi viikon alussa.
– Olen tosi iloinen, että pääsemme aloittamaan yhteisen matkan juuri Jassen kanssa. Hänen monipuolisuutensa hyökkääjänä tulee olemaan monelle yllätys, mutta meidän tapaamme tuo kyky sopii erinomaisesti, kertoo päävalmentaja Pasi Tuutti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen