Huuhkajalupaus Kai Meriluoto, 20, ladannut selvät tavoitteet palattuaan HJK-paitaan – tällaisen kokemuksen läpimurtokausi Veikkausliigassa jätti

Kai Meriluoto, 20, on palannut HJK:n vahvuuteen itseluottamusta täynnä. Hyökkääjälupaus löi itsensä viime kaudella läpi Veikkausliigassa saatuaan suurta roolia lainalla Ilveksen riveissä.
Maanantaina Ruotsia vastaan A-maajoukkuedebyyttinsä Suomen paidassa tehnyt Meriluoto takoi 25 otteluun 10 maalia sarjapeleissä. Kokonaisuudessaan osumia kertyi kaikki kilpailut mukaan luettuna 12 kappaletta.
Lainajakso jätti Meriluodolle kaikin puolin positiivisen kokemuksen.
– Joukkueessa oli aina hyvä yhteishenki vaikka pelaaminen ei ollut meidän osalta aina parasta. Me pelattiin tosi hyvin yhteen ja joukkueessa oli kiva pelata. Hyökkääjänä oli tietenkin hienoa, että oli hyviä pelaajia tarjoilemassa, Meriluoto kertoi Huuhkajien etämediatilaisuudessa.
Meriluodon päätavoitteena ensi kaudelle HJK:ssa on napata säännöllinen pelipaikka puolustavan Suomen mestarin riveissä.
– Päästä pelaamaan. Se on tärkeintä. En halua asettaa mitään konkreettista maalimäärää, mutta maaleja olisi hyvä tulla. Pääasia on kuitenkin päästä pelaamaan ja saada isompaa roolia.
Huuhkajat on tällä hetkellä Portugalissa harjoitusleirissä. Torstaina on vielä vuorossa maaottelu Viroa vastaan.
Joni Ahokas
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan