Vanhemmat tiedustelivat Bayernin suunnitelmia huippulupauksen varalle – seuralla melkoinen tehtävä edessään
Jamal Musiala pelasi loistavan syyskauden Bayern Münchenissä.
19-vuotias nuorukainen iski 14 sarjaottelussa yhdeksän maalia ja antoi seitsemän maalisyöttöä. Musiala sai myös suuren roolin Saksan MM-kisajoukkueessa.
Maailman parhaimpiin nuoriin pelaajiin lukeutuva hyökkäävä keskikenttäpelaaja nousi kaksi vuotta sitten Bayernin edustusjoukkueeseen. Musiala pelasi juniorina Chelsean organisaatiossa vuosikausien ajan, mutta päätyi siirtymään lopulta Bayerniin.
Bayern teki Musialan kanssa jatkosopimuksen keväällä ja saa kiittää onneaan, sillä pelaajan arvo on noussut viimeisen puolen vuoden aikana hurjasti.
Bildin mukaan Musialan vanhemmat ovat olleet yhteydessä Bayernin seurajohtoon ja tiedustelleet, millaisia suunnitelmia seuralla on Musialan suhteen. Seurajohdosta on vakuutettu, että Musiala nousee ajan kanssa Bayernin pelin keskiöön.
Lehden mukaan Bayernin seurajohdon on kuitenkin onnistuttava vakuuttamaan Musiala siitä, ettei nuorukaisen kannata hyväksyä tulevaisuudessa muun muassa Real Madridin ja PSG:n kaltaisten suurseurojen tarjouksia, jotka ovat varmasti pelaajan kintereillä jossain vaiheessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lukas Hradeckyn loistava vuosi päättyi suureen merkkipaaluun
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”