Uruguayn jatkohaaveet murskaksi dramaattisella tavalla – Portugali ja Etelä-Korea jäävät jännittämään MM-suosikin kohtaloa
Miesten MM-kisojen H-lohko saatiin päätökseen perjantaina, kun Etelä-Korea voitti Portugalin 2-1 ja Uruguay kaatoi Ghanan 2-0.
Portugali siirtyi johtoon jo viidennellä minuutilla. Diogo Dalot sai oikealle laidalle pitkän avauksen, ohitti vartijansa ja tarjoili maalin edustalle syötön Ricardo Hortalle, joka viimeisteli suoraan syötöstä.
Etelä-Korea luuli jo tulleensa tasoihin kymmenen minuuttia myöhemmin Kim Jin-Sun osumalla, mutta maali hylättiin paitsion takia.
Vajaan puolen tunnin kohdalla Etelä-Korea sai lopulta maalinsa. Portugali epäonnistui purkamaan kulmapotkun rangaistusalueeltaan ja pallo tuli Kim Young-Gwonille, joka liukui pelivälineen verkkoon.
Pitkään näytti siltä, että Etelä-Korea on jäämässä alkulohkoon, mutta toisen puoliajan lisäajalla joukkue nousi voittoon. Son Heung-min tarjoili loistavan spurttinsa päätteeksi ovelan syötön rangaistusalueelle Hwang-hee Chanille, joka laukoi pelin voittomaalin.
H-lohkon toisessa ottelussa Ghana sai 21. minuutilla loistavan sauman siirtyä johtoon, kun Uruguayn maalivahti Sergio Rochet kaatoi pallolle hypätessään Mohammed Kudusin, ja tilanteesta tuomittiin pilkku. Rochet korjasi kuitenkin erheensä torjumalla Andre Ayew’n rangaistuspotkun.
Hetkeä myöhemmin Ghanan selkään satoi lisää kylmää vettä, kun Uruguay siirtyi johtoon. Ghanan maalivahti Lawrence Ati-Zigi torjui Luis Suárezin vedon, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Giorgian De Arrascaeta, joka hoiti homman loppuun.
Sama kaksikko oli asialla 32. minuutilla, kun Uruguay tuplasi johtonsa. Suárez jatkoi taidokkaasti rangaistusalueella pallon Arrascaetalle, joka tykitti volleylla pallon ohi Ati-Zigin.
Uruguaylle täysi pistepotti oli kuitenkin laiha lohtu, sillä se olisi tarvinnut Etelä-Korean 2-1-voiton myötä vielä yhden maalin päästäkseen jatkopeleihin. Jos Etelä-Korea olisi jäänyt 1-1-tasapeliin Portugalia vastaan, Uruguay olisi ponnistanut lohkon päätöspäivänä 2-0-voitollaan jumbosijalta toiseksi ja siten pudotuspeleihin. Portugalin jatkopaikka oli varmistunut jo ennen perjantaita.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Perjantain tulosten myötä Portugali tuli lohkossa ensimmäiseksi ja Etelä-Korea toiseksi. Niiden seuraavat vastustajat selviävät myöhemmin perjantaina, kun G-lohko (Brasilia 6 pistettä, Sveitsi 3, Kamerun 1, Serbia 1) saadaan päätökseen.
Portugali kohtaa neljännesvälierässä G-lohkon kakkosen ja Etelä-Korea lohkovoittajan. Kisojen suursuosikki Brasilialle riittää viimeisestä ottelustaan tasapeli lohkovoittoon. Jos Sveitsi ei voita Serbiaa, Brasilia voittaa G-lohkon joka tapauksessa.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Portugali POR | 3 | 2 | 0 | 1 | 6-4 | 6 |
2 | Etelä-Korea KOR | 3 | 1 | 1 | 1 | 4-4 | 4 |
3 | Uruguay URY | 3 | 1 | 1 | 1 | 2-2 | 4 |
4 | Ghana GHA | 3 | 1 | 0 | 2 | 5-7 | 3 |
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä