TPS julkisti viimein uuden päävalmentajansa – myös Kasper Hämäläiselle luvassa iso rooli

Ykkösessä pelaava perinteikäs TPS pelaa ensi kaudella Mika Laurikaisen komennossa. Laurikaisen valmennusryhmään kuuluu myös pelaajana jatkava Kasper Hämäläinen.
TPS:ssä urheilujohtajana viime vuodet työskennellyt Laurikainen on valmentanut seuran edustusjoukkuetta vuosina 2001–03 ja 2014–18. Laurikaisen päävalmentajasopimus on mallia 1+1. Laurikainen haluttiin tehtävään nimenomaan nuorien pelaajien kehittäjänä.
– TPS:lle on erittäin tärkeää, että seuran omia kasvatteja ja varsinaissuomalaisia pelaajia nähdään mahdollisimman paljon edustusjoukkueessa ja että pelaajat pystyvät Tepsissä nousemaan uudelle tasolle. Mika Laurikaisella on vankat näytöt nuorten pelaajien kehittämisestä, TPS:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kommentoi.
TPS:n valmentajahaku kesti melko pitkään. Kannattajat toivoivat kuulevansa uutisia jo huomattavasti aiemmin, mutta prosessi otti aikansa.
– Liigakarsintojen päättyminen tappioon luonnollisesti vaikutti siihen, keitä valmentajia oli saatavilla. Haastattelimme toistakymmentä valmentajakandidaattia, Kytölä kertoi.
Joukkueessa pelaajana jatkava Hämäläinen ottaa nyt vastuuta myös valmennuksen puolella. Hämäläiselle on aseteltu pelaajavalmentajan rooli.
– ”Kappe” toimii linkkinä minun ja pelaajiston välillä. Hän on viime kaudet ollut johtavia pelaajiamme, mutta nyt hänen roolinsa korostuu, kun hän on myös osa valmennusryhmää, Laurikainen selvensi.
Lisäksi Laurikaisen valmennusryhmään kuuluvat maalivahtivalmentaja Mikko Känkänen sekä talenttivalmentaja Jesse Saarinen, jonka vastuulla ovat edustusjoukkueen nuoret pelaajat. Lisäksi valmennusryhmää täydennetään myöhemmin vielä fysiikkavalmentajalla.
TPS pelasi viime kauden päätteeksi Veikkausliiga nousukarsinnassa, mutta hävisi kaksiosaisen otteluparin FC Lahdelle.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan