Ronaldo: Neymar tarvitsee psykologista apua – ”Minun aikoinani siitä ei juurikaan puhuttu”
Brasilialaislegenda Ronaldo uskoo, että hänen maanmiehensä, Paris Saint-Germainin tähtihyökkääjä Neymar tarvitsee psykologista apua MM-pettymyksen jälkeen.
Neymar, 30, ja kumppanit olivat suuria suosikkeja miesten MM-kisojen voittajaksi, mutta Brasilian taival tyssäsi puolivälierässä Kroatiaan, joka oli vahvempi rangaistuspotkukilpailussa.
Brasilia on yhä miesten MM-historian menestynein maa viidellä ykkössijallaan, mutta sen edellisestä mestaruudesta on kulunut jo 20 vuotta.
Neymar sanoi Brasilian pudottua, että hän oli ”psykologisesti murskana”.
– Neuvoisin [Neymarille] psykologista tukea auttamaan näiden paineiden kanssa, jotka ovat ihmiselle äärimmäisen kohtuuttomia, kommentoi Ronaldo ESPN:n mukaan.
– Neymar tulee takaisin samalla intohimolla ja tahdolla, mutta halusin painottaa pelaajien mielenterveyden tarkkailun tärkeyttä. Meidän on tärkeää puuttua tähän asiaan etenkin MM-kisojen osalta, kun koko maailman katseet ovat maajoukkueessa. Koko maailma seuraa Neymaria.
– Kun näin Neymarin haastattelun, jossa hän sanoi olevansa psykologisesti murskana, se mursi sydämeni siten, että minäkin olin psykologisesti rikki. Halusin löytää tavan, jolla auttaa häntä. Sellaista apua on saatavilla tänä päivänä. Minun aikoinani siitä ei juurikaan puhuttu.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö