Portugalilaislehti: Cristiano Ronaldo uhkasi pakata laukkunsa ja häipyä MM-kisoista
Portugalin supertähti Cristiano Ronaldo ei mahtunut avauskokoonpanoon puolivälierässä Sveitsiä vastaan. Tuoreimpien tietojen mukaan Ronaldo kävi todella intensiivisen keskustelun päävalmentaja Fernando Santosin kanssa Sveitsi-voiton jälkeen.
Portugalilainen lehti Record tietää kertoa, että Ronaldo ei ottanut uutista penkityksestään kovinkaan hyvin vastaan. Ronaldo oli lehden mukaan käynyt kovasanaisen keskustelun Santosin kanssa siitä, miksi hän ei pelannut avauksessa Sveitsiä vastaan.
Ronaldo tuli kentälle 74. minuutilla, kun peli oli 5-1 Portugalille. Ronaldon tilalla avauksessa pelannut Gonçalo Ramos oli iskenyt siihen mennessä hattutempun ja syöttänyt yhden osuman.
Lopputulemana Ronaldo oli uhkaillut lähtevänsä joukkueesta ja jättävänsä MM-kisat kesken kaiken. Tietojen mukaan Ronaldo tuli kuitenkin lopulta järkiinsä, kun hän ymmärsi kuinka tärkeää olisi pitää joukkueen mielentila rauhallisena. Näin ollen Ronaldo muutti mielensä.
Portugalin jalkapalloliitto kiirehti vielä torstain aikana kumoamaan Record-lehden tiedot. Liitto totesi, etteivät väitteet pitäisi paikkansa (lue lisää).
Keskiviikkona uutisoimme siitä, ettei Ronaldo suostunut harjoittelemaan vaihtopenkillä aloittaneiden pelaajien kanssa, vaan vaati päästä enemmän pelanneiden kanssa palauttelemaan kuntosalin puolelle.
Lisäksi päävalmentaja Santos myönsi suoraan Etelä-Korea-pelin jälkeen, ettei hän ”todellakaan tykännyt” Ronaldon reaktiosta, kun hän otti supertähden vaihtopenkille ottelussa.
Ronaldo itse kommentoi Sveitsi-ottelun jälkeen, että hän on täysin sitoutunut joukkueen toimintaan ja haluaa ennen kaikkea voittaa MM-kullan.
– Jos en tee maalia ja voitamme MM-kullan, otan sen milloin tahansa. Lupaan sen lapsieni nimeen. Minulle tärkeintä on se, mitä kirjoitetaan historian kirjoihin, Ronaldo tokaisi.
Juuri nyt näyttää siltä, että Qatarin MM-lopputurnauksen osalta Ronaldon nimi tulee turnauksen historian kirjoissa tavalla tai toisella olemaan. Sen verran paljon mies on ollut otsikoissa kisojen aikana.
Muokattu 8.12. klo 13.13: Lisätty Portugalin jalkapalloliiton ulostulo siitä, etteivät lehtiväitteet pitäisi paikkansa.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Helmarien Katariina Kosola siirtyy uuteen seuraan Ruotsissa
- VPS hankki meritoituneen hollantilaispuolustajan – ”Harvan Veikkausliiga-pelaajan CV:stä löytyy…”
- Suomalaislupaus sai sopimuksen Saksasta
- Niklas Pyyhtiä löysi uuden lainaseuran
- Kiinan jalkapallon jattiläinen ulos ammattilaissarjoista – taustalla vakavat talousongelmat
- Real Madrid -legenda yöpyy seuran harjoituskeskuksessa – 11 lapsen isän pitkä avioliitto särkymässä
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Real Madrid -legenda yöpyy seuran harjoituskeskuksessa – 11 lapsen isän pitkä avioliitto särkymässä
- VPS hankki meritoituneen hollantilaispuolustajan – ”Harvan Veikkausliiga-pelaajan CV:stä löytyy…”
- Suomalaislupaus sai sopimuksen Saksasta
- Kiinan jalkapallon jattiläinen ulos ammattilaissarjoista – taustalla vakavat talousongelmat
- Niklas Pyyhtiä löysi uuden lainaseuran
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Helmarien Katariina Kosola siirtyy uuteen seuraan Ruotsissa
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä