Kylmäpäisyyden huipentuma! Kroatian maalivahti torjui joukkueensa MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon
Kroatia voitti maanantaina Japanin miesten MM-kisojen neljännesvälierävaiheessa rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Japanille oli sattua kohtalokas virhe heti pelin alussa, kun Takehiro Tomiyasu menetti pallon omalla kulmalipullaan Ivan Perišićille. Kroatialaislaituri eteni kohti maalia ja havitteli kudillaan takanurkkaa, mutta Japanin maalivahti Shuichi Gonda venyi vedon tielle.
Avauspuolikasta oli muutama minuutti jäljellä, kun Japani siirtyi johtoon hallintajaksonsa päätteeksi. Japani liikutteli Kroatian puolustusta pelaamalla kulmapotkun lyhyenä, mutta lähetti lopulta keskityksen rangaistusalueelle. Ensimmäinen yritys ei vielä suuntautunut maalia kohti, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Daizen Maeda, joka tyrkkäsi pelivälineen verkkoon.
Kroatia nousi tasoihin, kun toista jaksoa oli takana vajaat kymmenen minuuttia. Dejan Lovrenin keskitys tavoitti rangaistusalueelta Perišićin, joka puski pallon yli kymmenen metrin päästä voimalla takanurkkaan.
Voittajaa ei saatu selville varsinaisen peliajan tai jatko-ottelun puitteissa, joten vuorossa oli rangaistuspotkukilpailu.
Kroatia johti kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen kahdella maalilla, kun sen maalivahti Dominik Livaković torjui kaksi ensimmäistä yritystä ja hänen joukkuekaverinsa onnistuivat omissa pilkuissaan.
Japani ilmoittautui kisaan mukaan Takuma Asanon maalilla, ja perään Kroatian Marko Livaja laukoi tolppaan.
Rangaistuspotkukilpailu oli kuitenkin ohi jo neljän kierroksen jälkeen, sillä Livaković torjui Maya Yoshidan pilkun ja Mario Pašalić latoi Kroatialle kolmannen maalin. Pilkut Kroatialle 3-1.
Kroatia kohtaa puolivälierässä Brasilian tai Etelä-Korean, jotka ottavat maanantaina yhteen kello 21.00 alkavassa ottelussa.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen