Puola taistelee MM-neljännesvälieräpaikasta lohkovaiheen viimeisellä kierroksella, kun se kohtaa Argentiinan.

Puola johtaa kahden pelatun kierroksen jälkeen C-lohkoa pisteen erolla Argentiinaan ja Saudi-Arabiaan.

Puola voitti lauantaina Saudi-Arabian 2-0. Robert Lewandowski viimeisteli ottelun jälkimmäisen maalin. Kyseessä oli huippuhyökkääjän ensimmäinen täysosuma MM-tasolla. Lewandowski pelasi ensimmäiset MM-kisansa neljä vuotta sitten Venäjällä, mutta jäi kolmessa ottelussa maaleitta ja Puola ei edennyt pudotuspeleihin.

Maalinteossa onnistuminen MM-tasolla oli Lewandowskin lapsuuden unelma.

– Unelmastani tuli totta. On vaikea selittää, miksi olin niin tunteikkaalla päällä, mutta olen unelmoinut tästä lapsesta saakka. Lisäksi on muistettava, miten tärkeästä maalista oli kyse. On selvää, että edustaessasi maajoukkuettasi on joukkueen etu kaikista tärkeintä, mutta olen hyökkääjä ja ajattelen aina maalintekoa.

– Toivottavasti ennen Argentiina-ottelua pidämme jalat maassa ja kykenemme osoittamaan, mihin pystymme, kun olemme parhaassa iskussa.

LUE MYÖS