Puola ja Argentiina kohtaavat toisensa keskiviikkoiltana Qatarin MM-lopputurnauksen C-lohkon päätöskierroksella.

Panokset ovat selvät. Ottelun voittaja etenee neljännesvälieriin. Puola johtaa lohkoa pisteen erolla Argentiinaan. Puolalle riittää jatkopaikkaan myös tasapeli, mutta Argentiina tarvitsee voiton, jos Saudi-Arabia voittaa samaan aikaan omassa ottelussaan Meksikon. Argentiina ja Saudi-Arabia ovat parhaillaan tasapisteissä, mutta Argentiinan maaliero on kaksi maalia parempi.

Maalivahti Wojciech Szczęsny on ollut toistaiseksi Puolan suurin sankari MM-kisoissa. Szczęsny torjui Saudi-Arabia -ottelussa rangaistuspotkun ja muutaman läpiajon. Szczęsny on urallaan tottunut torjumaan rangaistuspotkuja ja on noussut siinä maailman parhaiden joukkoon viime vuosina. Szczęsny puhui rangaistuspotkujen torjumisesta tiistaisessa lehdistötilaisuudessaan.

– Me maalivahdit emme voi tehdä maaleja, joten pilkun torjuminen MM-lopputurnauksessa on suurinta, mitä voimme tehdä. Juventuksessa olemme kehittäneet metodin, jolla analysoimme vastustajien rangaistuspotkujen laukojia. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme torjuneet yhtä monta pilkkua kuin päästäneet. Sanoisin metodin toimivan, mutta älkää antako kaikkea meriittiä maalivahtivalmentajalle, Szczęsny nauroi.

Leo Messi laukoo Argentiinan rangaistuspotkut. Szczęsnyn mukaan Messiä on vaikea analysoida.

– Haluan kohdata maailman parhaat pelaajat ja Messi lukeutuu heihin. Rangaistuspotkun laukojana Messi on vaikeasti analysoitavissa. Olen valmis torjumaan Messin pilkun, mutta toivottavasti meitä vastaan ei enää vihelletä rangaistuspotkuja.

Szczęsny tiedostaa tasapelin riittävän jatkopaikkaan.

– En koskaan sano, että lähdemme hakemaan tasapeliä, mutta allekirjoittaisin välittömästi maalittoman tasapelin.

Puolan ja Argentiinan välinen huippuottelu käynnistyy klo 21.00.

LUE MYÖS