Ludogoretsin päävalmentaja ja HJK:n Toni Koskela melko eri linjoilla tuloksen reiluudesta: ”Totta kai tuntuu siltä”
HELSINKI. HJK ja Ludogorets jakoivat pisteet 1-1-tuloksella Helsingin viileässä syysillassa. Ludogorets oli ajoittain suurissa vaikeuksissa HJK:n kanssa, mutta venyi tehokkaan viimeistelyn avulla tärkeään pisteeseen.
Ludogorets oli ensimmäisellä puoliajalla ottavana osapuolena, mutta onnistui silti tekemään johtomaalin. Ludogoretsin päävalmentaja Ante Šimundžan mukaan ottelu oli varsin tasaväkinen. HJK hallitsi palloa, mutta Ludogorets loi silti enemmän laukauksia maalia kohti. Vaaralliset maalintekopaikat menivät melko tasan.
– Mielestäni tasatulos oli reilu pelitapahtumiin nähden.
HJK tasoitti ottelun toisen puoliajan alkupuolella. Perparim Hetemaj jatkoi komeasti päällään Santeri Hostikan tarkan keskityksen maaliin. HJK oli kuskin paikalla tasoitusmaaliin asti.
– En ole tyytyväinen siihen, miten päästimme maalin, mutta sellaista tapahtuu. He hallitsivat peliä siinä vaiheessa, mutta teimme muutamia muutoksia, jonka jälkeen saimme pelin paremmin kontrolliin. Sen jälkeen olimme ehkä vähän lähempänä voittomaalia, mutta rehellisesti sanottuna tasatulos oli oikeudenmukainen, Šimundža totesi.
HJK:n päävalmentaja Toni Koskela näki pelin tuloksen hieman eri tavalla.
– Jos miettii sitä, että meillä oli maalia kohti itse blokattuja laukauksia ja läpiajoja, niin totta kai se tuntuu siltä, että kaksi pistettä menetettiin. Siinä oli kymmenen minuutin jakso meidän maalin jälkeen, jolloin olimme vaikeuksissa ja Ludogoretsilla oli hyviä laukaisupaikkoja, joista olisi ehkä voinut tehdä maalinkin. Kyllä tämä tuntuu nyt enemmän menetetyiltä kahdelta pisteeltä. Oli heilläkin toki jokunen paikka siinä, Koskela arvioi.
Tekonurmi toi Šimundžan mukaan etua HJK:lle. Ludogoretsin kotiottelusta voidaan odottaa valmentajan mukaan erilaista.
– Siitä tulee erilainen, koska pelaamme normaalilla nurmella. Tekonurmi on todella nopea alusta, ja he (HJK) ovat pelanneet paljon pelejä tällä alustalla. Nyt meillä on kokemusta tästä joukkueesta ja pystymme parantamaan omalla kotikentällä varmasti. Totta kai pelistä tulee silti tasainen.
HJK oli varsin vahva pallon kanssa ja pystyi aiheuttamaan Ludogoretsin puolustukselle ongelmia. Se ei tullut Šimundžalle yllätyksenä.
– Heillä on selkeä tapa pelata, ennen kaikkea kotikentällään. Jouduimme ajoittain kärsimään pelin aikana ja tekemään töitä pallottomana, mutta pystyimme silti hyödyntämään omia vahvuuksiamme, Šimundža vastasi SuomiFutikselle.
Eurooppa-liiga jatkuu jo ensi viikolla, kun Ludogorets ja HJK kohtaavat uudestaan, tällä kertaa Bulgariassa.
Juho Hirvonen, Helsinki
Twitter: @jkhirvonen
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Real Betis BTB | 6 | 5 | 1 | 0 | 12-4 | 16 |
2 | AS Roma ROM | 6 | 3 | 1 | 2 | 11-7 | 10 |
3 | Ludogorets LUD | 6 | 2 | 1 | 3 | 8-9 | 7 |
4 | HJK | 6 | 0 | 1 | 5 | 2-13 | 1 |
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mestarien liigan liigavaihe saatiin pakettiin – viimeisellä kierroksella tehtiin yli 60 maalia
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin
- Ilves lainaa kaksi pelaajaansa IFK Mariehamniin
- Belgian entinen maajoukkuepelaaja syytettynä laajassa huumeiden salakuljetustutkinnassa
- Bayer Leverkusen -tähti siirtymässä jättisummalla Saudi-Arabiaan
- Juventus haluaa myydä yli 80 miljoonaa euroa maksaneen hyökkääjän jo tammikuussa
- Leverkusenissa tapahtuu − pelaajia sisään ja ulos?
- Neymar vaihtaa joukkuetta!
- Mestarien liigan liigavaihe saatiin pakettiin – viimeisellä kierroksella tehtiin yli 60 maalia
- Darren Smith siirtyi Yhdysvaltoihin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Ilves hankki Pikkuhuuhkajien laiturin
- Belgian entinen maajoukkuepelaaja syytettynä laajassa huumeiden salakuljetustutkinnassa
- Bayer Leverkusen -tähti siirtymässä jättisummalla Saudi-Arabiaan
- Ilves lainaa kaksi pelaajaansa IFK Mariehamniin
- Juventus haluaa myydä yli 80 miljoonaa euroa maksaneen hyökkääjän jo tammikuussa
- Joachim Löw harmittelee: Olisi pitänyt erota monta vuotta aiemmin Saksan maajoukkueen peräsimestä – ”Silloin olisi ollut oikea aika…”
- Haastattelu: Kevin Kouassivi-Benissan lähti unelmansa perässä ulkomaille – kertoi miksi jätti HJK:n