”Hakkasivat joka päivä” – MM-kisojen isäntämaa Qatarissa juuri mikään ei ole muuttunut, karmivia paljastuksia ja työolot yhä retuperällä
Qatar isännöi marraskuussa käynnistyvää jalkapallon MM-lopputurnausta. Qatarin lupaukset ovat viime päivinä yksi kerrallaan osoittautuneet pelkäksi sananhelinäksi.
Maanantaina kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch julkaisi järkyttäviä paljastuksia raportissaan, jossa kerrottiin vähemmistöjen asemasta Qatarissa. Raportissa oli haastateltu kuutta qatarilaista vähemmistön edustajaa, neljää transnaista, yhtä biseksuaalia naista ja yhtä homoseksuaalista miestä.
Kaikki haastatellut olivat olleet Dohassa vankilassa ja kaikkia oli pahoinpidelty sekä henkisesti että fyysisesti. Lisäksi osa oli joutunut kokemaan seksuaalista väkivaltaa.
Heitä potkittiin ja lyötiin aina verenvuotoon asti. Yksi naisista kertoi menettäneensä tajuntansa väkivallan seurauksena. Yksi transnaisista kertoi joutuneensa olemaan kertaalleen kuukauden ajan maanalaisessa sellissä ja toisella kertaa kuuden viikon ajan.
– He hakkasivat minua joka päivä ja ajoivat hiukseni. He myös pakottivat minut ottamaan paidan pois ja ottamaan kuvia rinnoistani, transnainen kertoi.
Raportin mukaan vangitsemisia jatkettiin ilman pidätysmääräystä ja ennen vapauttamista heidän piti allekirjoittaa lupaus ”moraalittoman toiminnan lopettamisesta”. Maan hallitus on kiistänyt kaikki HRW:n esiin tuomat väitteet.
Qatar on toivottanut virallisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tervetulleeksi MM-kisoihin. Lisäksi Qatar on luvannut, ettei sateenkaarilipun heiluttamisesta tule rangaistusta MM-kisoissa.
HRW:n mukaan lupaukset ovat osa kulissia. Maa ei ole valmis takaamaan oman maansa seksuaalivähemmistöille perusoikeuksia.
Siirtotyöläisten työolojen parannukset jääneet puolitiehen
Qatar on ollut esillä myös siirtotyöläisten surkeissa työoloissa. Guardianin mukaan yli 6500 siirtotyöntekijää oli kuollut vuoteen 2021 mennessä stadioneiden rakennustyömailla.
Qatar alkoi uudistaa työntekoon liittyvää lainsäädäntöä ja käytäntöjä jo vuonna 2017, mutta kansainvälisen ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan toimeenpano ja valvonta on ollut riittämätöntä.
MM-kisoja valmisteleva komitea on esitellyt merkittäviä muutoksia siirtotyöläisten työoloihin, mutta muutokset koskevat vain virallisia kisapaikkoja, kuten stadioneita. Iso osa siirtotyöläisistä työskentelee muilla aloilla.
– Paperilla Qatar on tehnyt merkittäviä muutoksia, jotka tekisivät työelämästä oikeudenmukaisempaa. Muutoksilla ei kuitenkaan ole merkitystä, jos kukaan ei valvo niiden toimeenpanoa ja toteutumista, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson totesi tiedotteessa.
Yhä tänä päivänä siirtotyöläisten työolot Qatarissa ovat heikot. Kotitalouksissa työskentelevät saattavat joutua tekemään 14-18 tunnin työpäiviä ilman vapaapäiviä. Vartiointialalla työntekijöiltä on kielletty vapaapäivät ja heitä pakotetaan töihin rangaistuksen uhalla. Rangaistuksia ovat olleet muun muassa palkkojen leikkaaminen tai passin takavarikointi, vaikka toimet ovat kiellettyjä Qatarin laissa.
Amnesty on yhdessä muiden ihmisoikeusjärjestöjen ja faniliittojen kanssa vaatinut FIFA:a ja Qatarin valtiota maksamaan korvauksia siirtotyöläisille, joiden oikeuksia on loukattu. FIFA tienaa Amnestyn mukaan MM-kisoista noin kuusi miljardia dollaria.
Jalkapallon MM-lopputurnaus käynnistyy Qatarin ja Ecuadorin välisellä ottelulla sunnuntaina 20. marraskuuta.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen