HJK osti TPS:n huippulupauksen – kannattajat raivostuivat: ”He*vetin pettynyt”

HJK tiedotti perjantaina uudesta hankinnasta. HJK maksoi siirtokorvauksen TPS:lle lupaavasta hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta, Jasper Jalosesta. Siirto ei herättänyt riemunkiljahduksia TPS:n kannattajissa.
Jalonen, 17, jäi syystä tai toisesta vähäiselle vastuulle tällä kaudella TPS:n edustusjoukkueessa. TPS-kasvatin sopimus oli päättymässä tähän kauteen, joten seura päätti tarttua HJK:n tarjoukseen.
– HJK oli kiinnostunut Jalosesta jo keväällä, mutta teki virallisen tarjouksen vasta nyt. Me päätimme eilen neuvottelujen jälkeen hyväksyä tarjouksen. Jasper Jalosen sopimus olisi päättynyt kahden ja puolen kuukauden kuluttua, jonka jälkeen pelaaja olisi ollut vapaa siirtymään ilman korvausta. Kun oli selvää, ettei hän halua jatkaa peliuraansa TPS:ssä, oli tämä mielestämme vaihtoehdoista järkevin, TPS:n toimitusjohtaja Janne Kytölä kertoi seuran nettisivuilla.
Jalonen liittyy alustavasti Kakkosessa pelaavan HJK Klubi 04:n riveihin, mutta liittyy luultavasti jo pian edustusjoukkueen harjoitusvahvuuteen.
– Tosi upeat fiilikset! Kehittymään tänne on tultu, ja siihen HJK tarjoaa loistavat edellytykset. Tavoitteena on tietysti pelata mahdollisimman paljon, tehdä vaikutus kentällä ja päästä sitä kautta edustusjoukkueen messiin, ja siitä sitten pidemmälle, Jalonen kertoi HJK:n nettisivuilla.
Jalosen siirrosta ensimmäisen uutisoi MTV Urheilu. Jalosen siirto HJK:hon on herättänyt TPS:n kannattajissa harmitusta. Samanlainen siirtosaaga nähtiin aiemminkin, kun lupaava Niklas Pyyhtiä siirtyi Tepsistä Honkaan, josta tie vei suurella siirtosummalla myöhemmin italialaisen Bolgonan organisaatioon.
Kannattajien on ollut vaikea hyväksyä TPS:n toimintaa.
– Helvetin pettynyt tämän seuran toimintaan. Joka kerta päästetään lupaava junnu jonnekin muualle. Laittaa surulliseksi, Niklas Lehto kirjoitti.
– Uskottavuus tässä menee, Niklas Saarinen totesi.
– Tapaukset Jasper Jalonen ja Niklas Pyyhtiä ovat antaneet valitettavasti vaikutelman, ettei TPS-pelaajasopimuksella ole minkäänlaista painoarvoa, Dani Saarinen kirjoitti.
– Miksi ei saanut edes kunnon mahdollisuutta? Kyllä harmittaa tämä siirto rajusti. Nämä lahjakkaat omat pelaajat vain pitäisi saada pidettyä pidemmän aikaa seurassa muun muassa vastuuta nostamalla. TPS voi peiliin katsoa, Santeri Kontio kirjoitti.
Miksi ei saanut edes kunnon mahdollisuutta? Kyllä harmittaa tämä siirto rajusti. Nämä lahjakkaat omat pelaajat vain pitäisi saada pidettyä pidemmän aikaa seurassa mm. vastuuta nostamalla. #FCTPS voi peiliin katsoa.
Vaikka tiet erkanevat, TPS toivottaa onnea oman kasvattinsa uralle!
#FCTPS #Ykkönen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Huuhkajille karvas pettymys Liettuassa – menetti kahden maalin johdon
- Glen Kamara avauksessa – katso Huuhkajien kokoonpano Liettua-peliin
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Glen Kamara avauksessa – katso Huuhkajien kokoonpano Liettua-peliin
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Juventus antoi Thiago Mottalle potkut – tässä korvaaja
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”