Lukas Hradecky häpeissään Leverkusenin cup-katastrofin jälkeen: ”En tunnistanut joukkuetta omakseni”
Lukas Hradecky on voittanut Eintracht Frankfurtissa kerran Saksan Cupin ja oli kaksi vuotta sitten nykyisen seuransa Bayer Leverkusenin kanssa DFB Pokalin loppuottelussa. Tällä kaudella cup-taival tyssäsi kuitenkin heti alkuunsa, kun Werkself putosi kilpailusta heti ensimmäisellä kierroksella. Tappio tuli nolosti maalein 3-4 täksi kaudeksi 3. Bundesliigaan noussutta SV Elversbergiä vastaan (lue lisää).
Tälläkin kaudella Leverkusenin kapteenina toimiva Hradecky oli shokkitappion jälkeen käärmeissään ja häpeissään. Suomalaisvahti latasi täyslaidallisen oman joukkueensa panoksesta, ja toivoo, että tästä päivästä saataisiin oppia pian alkavaan bundesliigakauteen.
– Meidän täytyy keskittyä jalkapallon pelaamiseen. Käytämme aikaamme tuomariin, katsojiin ja kenttään, ja siitä syntyy negatiivista energiaa, Hradecky analysoi pelin jälkeen Kickerin mukaan.
– Tulimme tänne hyvän valmistautumisen jälkeen, mutta olimme jo kolmen minuutin pelin jälkeen tappiolla. Jos päästämme yhtä paljon maaleja kuin viime kaudella, ei mistään tule mitään. Vaikka meillä onkin hyviä hyökkääjiä, emme voi tehdä joka kerta neljää tai viittä maalia.
Hradeckyn ryöpytys jatkui tämän jälkeen yhä vain jyrkempänä.
– Me tiedämme, ettei bundesliigapeleistä tule helpompia. Meidän kaikkien täytyy katsoa nyt peiliin. Emme voi hävitä tällaisia pelejä Elversbergissä.
– Oikeastaan meidän pitäisi ajatella, että olemme fiksumpi joukkue. Sen sijaan haluamme pelata kuin Barcelona ja jätämme tiloja auki. Se näytti ajoittain ihan kauhealta, enkä osaa selittää sitä. En edes tunnistanut lainkaan joukkuetta omakseni.
Vieraspeliin matkustaneet Leverkusen-fanit olivat tappion jälkeen käärmeissään, ja Hradeckyn mielestä täysin syystä. Suomalaisvahti meni itse vierasfanien eteen pelin jälkeen, ja kritisoi pelikavereitaan, jotka hipsivät vaivihkaa pois paikalta.
– Minua oksettaa, että jotkut olivat silloin jo matkalla koppiin, eivätkä kestäneet seurauksia. Meillä on nähtävästi paljon puhuttavaa. Valmistautumisemme oli hyvää, mutta yhtä tyhjän kanssa. Todennäköisesti olisi ollut parempi, jos olisimme hävinneet kaiken viime vuoden tapaan. Silloin olisimme olleet heti varpaillamme.
Erityisesti Hradecky kritisoi vielä pelikaverinsa tuomarille jupisemisia.
– Mitä me haluamme? Vastustaja oli jalkapalloilullisesti heikompi, joten haluammeko etsiä tekosyitä? Meidän täytyy olla ammattilaisia.
"Das sah schrecklich aus": Hradecky und Andrich mit deutlicher Kritik - Routiniers sehen nach...
Bayer Leverkusen erlebte im ersten Pflichtspiel der Saison 2022/23 eine 3:4-Niederlage im DFB-Pokal bei Drittliga-Aufsteiger SV Elversberg. Vor allem Einer übte anschließend deutliche Selbstkritik ...
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”