Kovassa nosteessa olevalla hyökkääjällä on todettu kiveskasvain
Bundesliigaseura Borussia Dortmundin hyökkääjällä Sébastien Hallerilla on todettu kiveskasvain. Hän on jättänyt Dortmundin harjoitusleirin Sveitsissä.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä julkaistussa tiedotteessa Dortmund kertoo, että Haller valitti huonovointisuuttaan ensimmäisen kerran maanantain harjoituksissa. Kasvain havaittiin lääkärin tekemässä tarkastuksessa. Esiin noussut tieto sairaudesta edellyttää jatkotutkimuksia, joten Haller palaa Saksaan. Kasvain voi olla hyvänlaatuinen. Jos on, ei ole kyse syövästä.
– Uutinen tuli shokkina Sébastien Hallerille [itselleen] ja kaikille muille, lausui urheilutoimenjohtaja Sebastian Kehl.
– Koko BVB-perhe (Dortmundista käytettävä lyhenne) toivoo, että Sebastien toipuu mahdollisimman nopeasti ja että pääsemme taas pian halaamaan häntä. Teemme kaiken voitavamme varmistaaksemme, että hän saa parasta mahdollista hoitoa.
Haller liittyi Ajaxista Dortmundiin aiemmin tässä kuussa. Dortmund maksaa siirrosta vähintään 31 miljoonan euron korvauksen. Puolitoista vuotta sitten Ajax oli ostanut Hallerin 22,5 miljoonalla eurolla. Viimeisen vuoden ajan Haller, 28, on kuulunut pelitilannemaalien määrässä Euroopan parhaaseen prosenttiin. Kokonaisvaltaisella, Robert Lewandowskia muistuttavalla pelityylillään Haller onnistui tekemään viime kaudella 34 osumaa. Tähän lukemaan sisältyy 11 Mestarien liigassa tehtyä maalia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä