Real Madrid -pomo ei pääse yli Kylian Mbappé -pettymyksestään: ”Muutti unelmaansa painostuksen alaisena”
Koko maailma tuntui keväällä ”tietävän” että Kylian Mbappé siirtyy tänä kesänä Paris Saint-Germainista Real Madridiin. Jotkut huhut kertoivat, että ranskalaisen lisäksi myös Erling Braut Håland olisi ollut matkalla samaan seuraan. Mbappé päätti kuitenkin lopulta jäädä Pariisiin, Hålandin puolestaan matkatessa Manchester Cityyn. Los Blancosin siirtopommita jäivät siis tyystin suutareiksi, eikä se jää kuulumatta seuran puheenjohtaja Florentino Pérezin puheissa.
Toistuvia iskuja Mbappén suuntaan jakaneen pomon viimeisin tätä koskeva kommentti tallentui kameralle.
– Raukka parka, tulee jo nyt katumaan.
Pérez on ehtinyt purkaa pettymystään myös TV:ssä, El Chiringuitolle.
– Hän kertoi koko maailmalle unelmastaan, intohimostaan pelata Real Madridissa. Hän sanoi sen täysin julkisesti. He eivät kuitenkaan päästäneet häntä lähtemään.
Seuraava kommentti koskee huhua, jonka mukaan supertähti olisi vaikuttanut myös PSG:n valmentajavalintoihin.
– He käytännössä tarjosivat hänelle enemmän kuin vain joukkueen johtohahmon asemaa, se koski myös managementia. Siinä vaiheessa näimme ettei kyseessä enää ole sama hahmo jonka halusimme. Hän muutti unelmaansa painostuksen alaisena.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”

- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti