Suomi kohtaa tiistai-iltana Bosnia ja Hertsegovinan Zenicassa kesäkuun Nations League -rypistyksen päättävässä ottelussa. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanervalla on pari vaikeaa valintaa edessään avauskokoonpanonsa suhteen.

Kanervan Huuhkajat ei ole palaamassa ihan heti 4-4-2-muotoon, josta on riittänyt puhetta. 5-3-2-puolustusmuoto ja 3-4-2-1 tai 3-4-3-hyökkäysmuodot ovat tulleet jäädäkseen. Muoto on tuonut Suomen pallolliseen peliin toisteisuutta ja hyökkääminen on entistä organisoidumpaa.

Aiemmin Kanervan Huuhkajat luotti pääosin positiivisiin tilanteenvaihtoihin ja niiden maksimaaliseen hyödyntämiseen. Nyt Huuhkajat hallitsee peliä ja yrittää luoda laidoille ylivoimia, joiden myötä murtautua vastustajan selustaan. Parhaimmillaan Suomen pelaaminen on varsin näyttävää ja tehokasta etenemistä.

Suomi esimerkiksi hallitsi palloa Romaniaa vastaan vieraskentällä 61-prosenttisesti. Lukema on komea, vaikka sillä ei yhtään pistettä tullutkaan. Suomi onnistui silti luomaan erinomaisia maalintekotilanteita riittävästi kahden maalin tekemiseen ja pelin voittamiseen. Näin ollen mitään suurta huolta Suomen pelaaminen ei tällä hetkellä aiheuta.

Kenttätasapaino järkkynyt

Huuhkajat on ottanut selkeästi pelin komentoonsa. 3-4-3-muoto on rohkea. Laitatopparien nostaessa korkealle tukemaan hyökkäystä, kenttätasapaino on järkkynyt. Siitä erinomaisena esimerkkinä Romanian voittomaali, jossa Suomen kenttätasapaino oli surkea pallonmenetyksen hetkellä.

Jalkapallo on tasapainoilua riskien ja riskinhallinnan kanssa. Kun ottaa enemmän riskejä, riskienhallinta ymmärrettävästi heikentyy. Syntyy tiloja, joita vastustaja voi hyödyntää pallon saadessaan. Lähtökohta toki on, ettei vastustaja saa palloa. Siihen Huuhkajat ei vielä kykene tarpeeksi hyvin.

Nikolai Alho tarjoaa hyökkäävän wingbackin vaihtoehdon oikealle laidalle. Kuva: Juha Tamminen.

Suomi menettää palloja vielä aivan liikaa sellaisissa paikoissa, joissa palloa ei saisi missään nimessä menettää. Sen jälkeen reagointi on heikkoa, eikä vastustajan nopeaa tilanteenvaihtoa saada pysäytettyä edes taktisen rikkeen avulla. Näissä tilanteissa Suomi on epäorganisoitunut ja helposti haavoitettavissa.

Tämä on myös asia, jonka Suomen Nations League -lohkon vastustajat ovat selkeästi skoutanneet. Kaikki lohkon vastustajat; Bosnia, Montenegro ja Romania, ovat mielellään antaneet pallonhallinnan Suomelle ja odottaneet hetkiä, jolloin Suomi ajautuu ”miinaan”. Eli tilanteisiin, jossa Suomen kenttätasapaino on huono ja pallonmenetykselle on suuri todennäköisyys.

Samaa tulemme näkemään myös tiistai-iltana Zenicassa. Bosnia saattaa olla aloitteellisempi ja hieman aggressiivisempi prässissään, mutta perusperiaate on antaa Suomen tehdä aloitteita pallon kanssa. Bosnia tukkii välejä ja pyrkii hyödyntämään positiiviset tilanteenvaihdot nopeasti.

Kanervalla vaikeita valintoja

Kanerva ja koko valmennustiimi ovat varsin tietoisia Suomen pelillisestä haasteesta. Kenttätasapainon kannalta Kanervan on mietittävä hyvin tarkkaan myös pelaajavalintoja. Esimerkkejä on useampia.

Hyökkäävät vai puolustavat wingbackit? Yksi esimerkki löytyy laitapelaamisesta ja wingbackien sijoittumisesta. Kesäkuun peleissä Suomi on nostanut rohkeammin wingbackit jopa ylimpään linjaan pallonhallintavaiheessa. Tämä on tuonut Suomen hyökkäämisen uudenlaisen vaaraelementin laidalle.

Samalla kun wingback on ollut ylimmässä linjassa, saman laidan laitatoppari on saattanut nostaa korkealle pelintekoalueelle. Tällöin kenttätasapaino järkkyy, koska laitatopparin taakse syntyy iso tila, joka pitäisi täyttää niin, että oikea wingback laskee kahden muun topparin kanssa linjaan ja koko linja liikkuu selvästi pallonpuoleiselle laidalle.

Nouseeko Albin Granlund avaukseen Bosniaa vastaan? Kuva: Juha Tamminen.

Tai vaihtoehtoisesti keskikentän ankkuri laskisi topparien kanssa linjaan muodostaen kolmen pelaajan alakerran, joka liikkuisi pallon puolelle. Tässä on Huuhkajilla ollut tekemistä.

Esimerkiksi Nikolai Alho on selkeämmin hyökkäävä vaihtoehto oikealle laidalle, kun taas Albin Granlund ottaa tilanteet ensisijaisesti puolustuksen kautta. Toppareista Robert Ivanov on pallollisesti erinomainen, mutta puolustusvalmius on ollut samaan aikaan ajoittain koetuksella. Ivanov on saattanut jäädä nousunsa ja syöttönsä jälkeen liian korkealle, vaikka hänen pitäisi samantien palata alas linjaan, jotta linja olisi yhtenäinen.

Glen Kamaralla on melko laaja alue pallollisessa vaiheessa, jolloin Rasmus Schüller on selkeästi tasapainottava pelaaja keskustassa. Kamaran tulisi nopeammin reagoida pallonmenetyksiin ja palata Schüllerin avuksi keskikentän pohjalle.

Pallottomana Kamaraa on vaivannut kurittomuus ja hidas reagointi negatiivisissa tilanteenvaihdoissa. Miehen pallolliset kyvyt ovat kuitenkin Suomen kokoonpanossa niin poikkeukselliset, että Kanerva on katsonut Kamaran heikkoa puolustamista läpi sormien.

Kanervan ehkäpä suurin haaste pelaajavalinnoissa on herra Joel Pohjanpalo. Maaleista elävä hyökkääjä on tällä hetkellä Huuhkajien vaarallisin pelaaja boksissa. Romaniaa vastaan Pohjanpalolla oli kaksi loistavaa tekopaikkaa, joista tällä kertaa ei maaleja tullut.

Pohjanpalon kohdalla voidaan kuitenkin huoletta sanoa, että hän tekee useammin maalin kuin epäonnistuu Romania-pelin kaltaisissa tekopaikoissa. Siksi Pohjanpalon merkitys hyökkäyspelaamisessa ja nimenomaan maalien tekemisessä on vähämaalisissa otteluissa äärettömän suuri.

Kääntöpuolena on Pohjanpalon vähäinen merkitys joukkueelleen kaikessa muussa kuin maalien tekemisessä. Entinen jalkapalloilija ja nykyinen valmentaja Jussi-Pekka Savolainen purki erinomaisesti Pohjanpalon pelaamista Twitter-ketjussa.

Jos et näe alla olevaa twiittiketjua, voit katsoa sen tästä. Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

JP Savolainen ⚽️

@jussipekkaolavi
Olisiko meidän aika puhua Huuhkajien ongelmasta nimeltä Joel Pohjanpalo?

#Huuhkajat

🧵
292
18
9:45 AM · Jun 14, 2022

Pohjanpalo ei suoranaisesti tuo Suomen puolustuspelaamiseen juuri mitään. Pohjanpalon tehtävä ylimpänä prässääjänä olisi vähintäänkin ohjata peliä halutulle laidalle. Sen lisäksi juoksukilometrejä tulisi ottaa myös kohti omaa maalia tarpeen tullen.

Montenegroa vastaan Pohjanpalon puolustuspelaamisen heikkoudet eivät juuri näkyneet, koska Montenegro ei suoranaisesti pystynyt hallitusti rakentamaan peliä alhaalta. Pohjanpalo sai kerätä energiaa kaikessa rauhassa hyökkäämiseen.

Ongelma tulee esiin silloin, kun Suomi joutuu oikeasti puolustamaan aktiivisesti. Silloin puolustaminen lähtee ylimmästä linjasta, jossa Pohjanpalo usein on. Jos Suomen ylin linja ohitetaan helposti, tarkoittaa se pidempää puolustusvaihetta omalla kenttäpuoliskolla ja sitä, että vastustajan boksiin, josta maalit usein tehdään, on pidempi matka.

[readmore from=huuhkajat]

Kun Suomi pelasi voittavaa jalkapalloa EM-karsinnoissa ja sitä edeltäneessä Nations Leaguessa, Suomen avauskokoonpanossa Pukin hyökkäysparina oli usein Jasse Tuominen. Pohjanpalo oli silloin toki loukkaantuneena, mutta Tuominen valtasi toisen hyökkääjän roolin nimenomaan sillä, mitä hän toi Suomen puolustamiseen ja prässäämiseen.

Tuominen oli juuri sitä, mitä Kanerva halusi puolustuksen ylimmältä linjalta. Nyt Tuomisen kaltainen vaihtoehto Suomen kokoonpanossa on Robin Lod, joka on huomattavasti parempi prässääjä ja puolustaja kuin Pohjanpalo.

Täydellistä ratkaisua ei ole olemassakaan. Pohjanpalo on pelaaja, joka voi ratkaista ottelun Suomelle. Varsinkin vähämaalisissa otteluissa Pohjanpalo ei kovin montaa paikkaa tarvitse, vaikka Romaniaa vastaan ei maaleja tullutkaan. Toisaalta huono puolustaminen voi maksaa myös omassa päässä.

Kanervalla on käsissään vaikeita ratkaisuja, joilla voi olla Bosnia-pelin kannalta ratkaiseva vaikutus. Suuntaan tai toiseen.

LUE MYÖS:

Aiheet Bosnia ja Hertsegovina Huuhkajat Kanerva Markku Näkökulmat Nations League Pohjanpalo Joel Suomi