Jättihankinta jättää SalPan ja Suomen – seurapomo arvosti suorapuheisuutta: ”Se kuuluu niin elämään kuin jalkapalloon”

Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa pelaava Salon Palloilijat tiedotti keskiviikkoaamuna purkaneensa yhteisymmärryksessä Taye Taiwon pelaajasopimuksen.
Taiwo pelasi SalPassa vielä koeajalla. Seuran julkaiseman tiedotteen mukaan Taiwo oli itse halukas purkamaan sopimuksensa, sillä hän ei mielestään kyennyt auttamaan joukkuetta riittävästi.
37-vuotias laitapuolustaja ehti edustaa SalPaa seitsemässä virallisessa ottelussa. Taiwo palaa tuota pikaa Milanoon.
Swan Business & Sports Oy:n toimitusjohtaja Tero Karinti oli vaikuttunut Taiwon ammattimaisuudesta myös astetta vaikeammassa tilanteessa, eli sopimuksen purkamiseen johtaneissa keskusteluissa.
– Taiwo otti itse asian puheeksi koska koki, että ei pysty auttamaan joukkuetta niin paljon kuin isona satsauksena haluaisi. Arvostan suuresti tällaista harvinaista ammattimiehen suorapuheisuutta, ja keskustelu käytiin todella hyvässä hengessä.
– Totesimme yhdessä, että aina asiat eivät mene niin kuin suunnitellaan ja se kuuluu niin elämään kuin jalkapalloon. Tätä varten myös koeajan sopimukseen sisällytimme. Kiitämme Tayea ajasta SalPan väreissä ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää jatkoon, Karinti totesi tiedotteessa.
Nigerian A-maajoukkueessa yli 50 ottelua pelannut Taiwo on edustanut urallaan muun muassa Marseillea, AC Milania, Queens Park Rangersia ja HJK:ta. HJK:n lisäksi Taiwo on pelannut Suomessa myös RoPS:n riveissä.
Lähde: SalPa
joutsenlauma.fi/post/taye-taiw…
#kakkonen #joutsenlauma #salpa
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG oli lähellä romahdusta – Luis Enrique tyytymätön: ”Ei Mestarien liigan vaatimalla tasolla”
- Lähde: Useat puolalaisseurat Benjamin Källmanin kintereillä
- 100 A-maaottelun tähti paljasti viimeisen toiveensa urallaan: ”Me olimme hyvin lähellä”
- MM-kisojen hullu laajennussuunnitelma kerää vastustusta – liittopomolta vastalause
- Luis Enriqué: Näin PSG lähestyy Mestarien liigan ratkaisuottelua – ”Mikään ei ole vielä ohi”
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”

- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”