Teemu Pukki valittiin jälleen Norwichin kauden parhaaksi pelaajaksi: ”Se merkitsee paljon, että kannattajat arvostavat”
Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijä Teemu Pukki on valittu kannattajien äänestyksessä Norwichin tämän kauden parhaaksi pelaajaksi.
Pukki, 32, pelaa neljättä kauttaan Norwichissa, jossa hän on ollut jokaisella kaudellaan joukkueen paras maalintekijä. Kuluvalla sesongilla osumia on syntynyt 40 ottelussa yhteensä 11 kappaletta.
Kaikkiaan Pukki on pelannut Norwichissa 166 ottelua tehden niissä yhteensä 78 maalia ja syöttäen 21. Hän on seuran kaikkien aikojen maalintekijätilastossa jaetulla kuudennelle sijalla Grant Holtin kanssa.
Pukki valittiin myös debyyttikaudellaan Norwichin parhaaksi pelaajaksi. Hän voitti kyseisellä kaudella Mestaruussarjan maalipörssin ja hänet valittiin koko sarjan parhaaksi pelaajaksi sekä Mestaruussarjan tähdistökentälliseen.
– Se merkitsee paljon, että kannattajat arvostavat sitä, mitä olen tehnyt tällä kaudella. He ovat tärkeä osa jalkapallon pelaamista, kommentoi Pukki seuransa sivuilla.
Suomen maajoukkuehyökkääjän on kuitenkin vaikea ottaa täyttä iloa irti kunnianosoituksestaan, sillä Norwich putoaa jälleen kauden päätteeksi Englannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Pukki on jokaisella Englannin-kaudellaan kokenut nousun Valioliigaan tai putoamisen pääsarjasta.
– Tällä hetkellä on vaikea olla iloinen tästä, mutta ehkä tätä on tulevaisuudessa kiva muistella.
Pukin sopimus Norwichin kanssa oli päättymässä ensi kuussa, mutta seura käytti hiljattain jatko-option, jonka myötä diili kattaa myös ensi kauden.
Our number 22 was presented with the Barry Butler Memorial Trophy at Lotus Training Centre
bit.ly/3wGsKn0
#NCFC
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut