Säästelikö Jürgen Klopp Liverpool-pelaajia FA Cupin loppuottelussa – vai loukkaantuiko tähtiduo oikeasti?

Liverpool voitti lauantaina toisen kotimaisen pokaalinsa kaudella, kaadettuaan FA Cupin loppuottelussa Chelsean rangaistuspotkuilla.
Kaksi punaisten suurimpiin tähtiin lukeutuvaa pelaajaa joutui jättämään kentän ennen pelin päätöstä. Mohamed Salah tuli ulos jo puolen tunnin pelin jälkeen.
– Se oli minun päätökseni, pitkälti varotoimenpide, manageri Jürgen Klopp sanoi seuran sivustolla.
– Mo sanoi tuntevansa jotain, mutta halusi jatkaa peliä. Sanoin ei, sillä jalkapallo-ottelu ei yleensä ole hyvä fysioterapeutti. Vaiva harvoin paranee peliä jatkamalla.
Toppari Virgil van Dijk puolestaan ei ilmaantunut enää ottelun jatkoajalle.
– Myös hän sanoi että uskoo olevansa ok, ja päätimme että hän jatkaa 90 minuutin loppuun. Luonnollisesti puhuin molempien kanssa pelin jälkeen ja kaikki vaikutti olevan hyvin.
– Seuraava peli on toki jo tiistaina, eli aika pian. Luulen että kumpikin on kunnossa, mutta näemme sen harjoituksissa.
Liverpool jahtaa edelleen Manchester Cityä valioliigataulukossa, mutta tarvitsee kolmen pisteen eron saavuttamiseen sinisten epäonnistumista. Kloppin joukkue kohtaa tiistaina Southamptonin vieraskentällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Toni Koskelan Kalmar putosi Ruotsin cupista – Anthony Olusanya teki maalin
- Pep Guardiola valitti FA Cupin pallosta – nyt tuli vastaus
- IFK Mariehamn hankki tutun vahvistuksen ulkomailta
- Veikkausliiga julkisti uuden ilmeensä – tältä näyttää muuttunut logo
- Joel Pohjanpalon tulikuuma alku uudessa seurassa sai jatkoa
- Huippuvalmentaja raivosi tuomarille – jättimäinen kilpailukielto uhkaa
- Juho Lähteenmäki, 18, kellotti taas täydet minuutit Tanskan pääsarjassa
- Suomalaisten maalitehtailu Hollannissa sai jatkoa – nyt osui Juho Talvitie
- Suomalaiskolmikon ADO Den Haag hurjassa iskussa – pisteen päässä suoran nousijan paikasta
- Jani Honkavaaran Djurgården putosi Ruotsin cupista

- Luis Enrique: Näin PSG lähestyy suurottelua Liverpoolia vastaan – ”Me emme tunne alemmuutta”
- Suomalaisten maalitehtailu Hollannissa sai jatkoa – nyt osui Juho Talvitie