Läpimurtokautta pelannut Anssi Suhonen leikkauspöydälle – kauden loppuhuipennus sivu suun, Huuhkaja-debyyttikin viivästyy
Bundesliigaan noususta taistelevalla Hamburger SV:lla oli torstaina ikävää kerrottavaa. Läpimurtokauttaan pelannut suomalainen keskikenttäpelaaja Anssi Suhonen joutuu leikkauspöydälle, ja hänen kautensa on ohi.
HSV on ennen päätöskierrosta 2. Bundesliigassa kolmantena. Sillä on vielä pienet mahdollisuudet ohittaa taulukossa Werder Bremen ja nousta kakkoseksi, suoran nousijan paikalle. Karsintapeleihin oikeuttava kolmossija on joka tapauksessa HSV:llä omissa käsissä. Se kohtaa sunnuntain päätöskierroksella vieraskentällä Hansa Rostockin.
Viimeisessä tai viimeisissä otteluissa ei Anssi Suhosta siis kuitenkaan nähdä, sillä hän loukkaantui joukkueen harjoituksissa keskiviikkona. Valmentaja Tim Walterin mukaan Suhosen loukkaantuminen tapahtui ”aivan tavallisessa kaksinkamppailussa”. Vamma syntyi aivan harjoitusten viimeisillä minuuteilla.
Tarkemmissa lääkärintutkimuksissa selvisi, että 21-vuotiaan Suhosen pohjeluu on murtunut. Hänen jalkansa leikataan heti torstaina. Onni onnettomuudessa on HSV:n tietojen mukaan se, ettei murtuma ole tyypiltään erityisen hankala.
Suhonen on sekä tehnyt että syöttänyt tällä kaudella kaksi maalia kaikkiaan 18 ottelussa HSV:n edustusjoukkueessa. Kausi on ollut hänen todellinen läpimurtonsa, vaikka kaksi lihasvammaa ja kaksi koronavirukseen sairastumista tekivätkin siitä hieman rikkonaisen. Suhonen solmi äskettäin HSV:n kanssa nelivuotisen jatkosopimuksen.
Vaikka nyt edessä on kuukausien mittainen toipumisjakso, on Suhosella onneksi sellaisesta jo kokemusta. Häneltä jäi kausi 2020-2021 kokonaan väliin polven ristisidevamman takia. Sitäkin komeammin Suhonen raivasi tällä kaudella itselleen tien HSV:n pelaavaan kokoonpanoon ja jopa avaukseen.
[readmore from=Suhonen-Anssi]
HSV:n tiedotteessa ei esitetä arviota Suhosen poissaolon pituudesta, mutta selvää lienee, ettei hän ole Suomen maajoukkueiden käytettävissä kesäkuun maaotteluissa. Suhonen on ollut Pikkuhuuhkajien ehdottomia avainpelaajia meneillään olevissa EM-karsinnoissa, joiden kolme viimeistä peliä Suomi pelaa kesäkuussa.
Tiedossa oli myös, että Suhonen nousisi A-maajoukkueen mukaan kesäkuun Nations League -peleihin, jos Pikkuhuuhkajien jatkohaaveet menisivät. Tämän Suhonen kertoi itse saksalaiselle Bild-lehdelle. Nyt A-maajoukkuedebyyttiä saa siis odottaa ainakin ensi syksyyn ja Pikkuhuuhkajien osalta Suhosen pelit lienevät pelatut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen