Le Parisien: Arsène Wenger saattaa palata seurajalkapallon pariin – PSG kiinnostunut
PSG:n nykyinen urheilutoimenjohtaja Leonardo jättää pestinsä todennäköisesti kesällä.
PSG on pettynyt urheilutoimenjohtajaansa ja antanee hänelle potkut. Leonardo on työskennellyt tehtävässään noin kolmen vuoden ajan.
PSG on antanut Leonardolle tarvittavat rahat menestyvän joukkueen rakentamiseen, mutta PSG ei ole siitä huolimatta menestynyt Mestarien liigassa.
Le Parisienin mukaan PSG:n omistajat pitävät Arsène Wengeriä pätevänä korvaajaehdokkaana Leonardolle. PSG tiedostaa, miten hyvin Wenger osaa käsitellä nuoria pelaajia. Lisäksi Wengerillä on vuosikymmenien kokemus huippujalkapallosta.
PSG etsii parhaillaan uutta urheilutoimenjohtajaa, jonka pitäisi rakentaa seuralle menestyvä projekti.
PSG on vaihtamassa myös päävalmentajaansa. Mauricio Pochettino on saamassa potkut. PSG haluaisi Zinédine Zidanen uudeksi päävalmentajakseen, mutta Zidane odottaa ennemmin Ranskan A-maajoukkueluotsin paikkaa. Ranskalaislähteiden mukaan Antonio Conte olisi tarjonnut itseään PSG:n uudeksi luotsiksi.
72-vuotias Wenger on työskennellyt FIFA:n kehitysjohtajana noin kahden ja puolen vuoden ajan. Hänet muistetaan parhaiten roolistaan Arsenalin päävalmentajana. Wenger valmensi Arsenalia 22 vuoden ajan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä