C More: ”Aivan sairas futispeli, jossa tapahtui järkyttäviä asioita” – Mika Väyrynen ja Sami Hyypiä olivat eri mieltä Real Madridin saamasta rankkarista
Tiistaina pelattiin Mestarien liigan ensimmäinen välierä. Manchester City voitti Real Madridin kotikentällään maalein 4-3. C Moren studiossa hurja ottelu herätti paljon ajatuksia.
Asiantuntija Mika Väyrynen oli silminnähden hengästynyt päätösvihellyksen jälkeen.
– Valmentajat näyttivät ainakin naureskelevan tuossa, kun peli päättyi. Mietin, että (Pep) Guardiola sai neljä maalia, mutta päästi kolme. (Carlo) Ancelotti miettii, että päästettiin neljä ja ollaan silti mukana tässä otteluparissa.
– Aivan sairas futispeli, missä tapahtui aivan järkyttäviä asioita. Hienoja ja vähän vähemmän hienoja asioita, Väyrynen kommentoi C Moren studio-osuudessa..
Ottelu oli melkoista vuoristorataa. Juontaja Petri Pasanen oli sitä mieltä, että jos joku laittoi televisioinsa kiinni, kun City johti ottelua reilun kymmenen minuutin jälkeen 2-0, menetti hän jotain suurta.
Real Madrid nousi 82. minuutilla maalin päähän, kun Karim Benzema viimeisteli upeasti panenkalla pilkulta. Benzeman kylmäpäinen viimeistely keräsi asiantuntijoilta syystäkin hehkutusta.
– Siihen nähden, että mies on missannut pari pilkkua tätä ennen, niin onhan tuo aika kylmä viimeistely, toinen asiantuntija Sami Hyypiä kehui.
– Ounastelin, että kun olet missannut kaksi, niin lähdet varmaan vetämään keskelle. En ollut niin rohkea, että olisin osannut odottaa panenkaa. Mietin myös sitä, että tuo lähti aika korkealle, että ehkä Benzema on vähän miettinyt siinä, että lähtikö liiankin korkealle. Upea rankkari. Tässä vaiheessa turnausta riittää pokka vetää tuollainen, niin ei me ihan turhaan olla Benzemaa hehkutettu. Hän pitää edelleen tuon jengin mukana, Väyrynen hehkutti.
Itse pilkkutuomio jakoi mielipiteet studiossa.
– Se mistä, tuo pilkku tuli, voi olla montaa mieltä. Kun hypätään, niin ei se käsi voi olla kropassa kiinni, Hyypiä arvioi.
– Minulle se oli selvä pilkku, Väyrynen taas totesi.
Real Madrid saa olla tyytyväinen tulokseen. Manchester Cityllä oli lukuisia hyviä tekopaikkoja tehdä enemmänkin maaleja. Väyrysen mukaan Real Madrid puolusti läpi ottelun heikosti.
– He olisivat voineet tehdä kymmenen maalia. Realin ensi kauden ostoslistan kärkipäässä pitää olla mielestäni ehdottomasti toppari. Se, miten he puolustivat keskitystilanteissa taka-aluetta, oli ala-arvoista, Väyrynen ripitti.
[readmore from=mestarien-liiga]
Väyrysen mukaan Cityn heikkoudet nousivat esiin ennen kaikkea toisella puoliajalla.
– Ensimmäisen 20 minuutin aikana City piti huolen pallosta. Hyökkääminen ja puolustaminen oli organisoitua. Ei Realilla ollut mitään (saumaa). Mutta sitten kun peli meni aaltoilevaksi, varsinkin toisella puoliajalla, niin Cityn pelaamisesta katosi kontrolli ja silloin City on haavoittuvainen, Väyrynen analysoi.
– City-pelaajien reaktioista pelin jälkeen näkyi, että he olivat tosi pettyneitä, vaikka voittivat. He varmasti miettivät, että heidän olisi pitänyt saada paljon enemmän tästä pelistä, Hyypiä komppasi.
Mestarien liigan toinen välierä pelataan keskiviikkona, kun Liverpool isännöi Villarrealia. Manchester City matkustaa ensi viikon keskiviikkona Real Madridin vieraaksi toiseen välierään.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Viihdyttävä ottelu fanille, mutta koutseilla paljon pureskeltavaa
Benzema on btw Ballon D’orin syrjässä kiinni. Tänään jo jatketaan Pooli - Villarreal @CMoreSportFi #uclfi
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen