Bayern Münchenillä neljän pelaajan korvaajalista, jos Robert Lewandowski lähtee – tunnustelut Mestarien liiga -sensaation hankkimiseksi aloitettu

Bayern München saattaa menettää puolalaisen maalitykkinsä Robert Lewandowskin kuluvan kauden päätyttyä. Lewandowskin kanssa ei ole päästy sopuun jatkosopimuksesta, ja kontrahti kattaa enää ensi kauden. Jos kaksinkertainen The Best -voittaja haluaa lähteä, olisi hänet myytävä nyt jonkinlaisen siirtokorvauksen saamiseksi. Ainakin Barcelona on tiettävästi Lewandowskista erittäin kiinnostunut.
Nyt Bild ja sen toimittaja Christian Falk kertovat, että Bayern on alkanut varautua henkisesti Lewandowskin mahdolliseen lähtöön. Ykköskorvaajaehdokkaaksi on nostettu tämän kauden Mestarien liiga -sensaatio Sebastién Haller. 27-vuotias Haller siirtyi puolitoista vuotta sitten West Hamista Ajaxiin, ja teki tällä kaudella Mestarien liigassa tuhoisaa jälkeä. Kahdeksassa pelissä syntyi komeat 11 maalia.
Bildin mukaan Bayern-johto on jo ollut yhteydessä 190-senttisen Norsunluurannikon maajoukkuehyökkääjän edustajiin. Haller tuntee Bundesliigan jo entuudestaan, sillä hän pelasi Eintracht Frankfurtissa tehokkaasti vuosina 2017-2019.
Rahallisesti Hallerin hankinta ei tuottaisi Bayernille suuria ongelmia. Bild arvelee siirtosumman asettuvan 40 miljoonan euron tietämiin. Se olisi helppo rahoittaa Lewandowskin myynnistä saatavilla varoilla. Lisäksi Hallerin palkka olisi Lewandowskin vastaavaa matalampi.
[readmore from=Bayern-München]
Ainoa vaihtoehto Haller ei ole, vaan Bayernilla kerrotaan olevan neljän pelaajan ”short list” siltä varalta, että Lewandowski vaihtaa maisemaa. Muut nimet listalla ovat Benfican Darwin Nuñez, Chelsean Romelu Lukaku ja Bayer Leverkusenin Patrik Schick. Kaikki nämä kolme ovat kuitenkin huomattavasti Halleria kalliimpia vaihtoehtoja.
Kovin konkreettisia liikkeitä Bayern ei hyökkääjähankinnan suhteen ole kuitenkaan vielä tehnyt, vaan käsillä ovat vasta tunnustelut. Kaikki riippuu siitä, mitä Lewandowskin suhteen lopulta tapahtuu.
Lähde: FCB Inside
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan