A-maajoukkueen portteja kolkutteleva Anssi Suhonen teki pitkän jatkosopimuksen – ”Ottanut tällä kaudella ison askeleen eteenpäin”
Pikkuhuuhkajien johtaviin pelaajiin kuuluva keskikenttäpelaaja Anssi Suhonen on jatkanut kolmella vuodella sopimustaan seurajoukkueensa Hamburger SV:n kanssa. Vanha sopimus olisi päättynyt kesällä 2023, mutta nyt HSV kiinnitti 21-vuotiaan suomalaisen aina kesään 2026 saakka ulottuvalla sopimuksella.
– Anssi on ottanut tällä kaudella kehityksessään ison askeleen eteenpäin ja löytänyt paikkansa joukkueessa. Hän on osoittanut osaamisensa monta kertaa sekä HSV:ssä että Suomen U21-maajoukkueessa. Näemme Anssissa edelleen suurta kehityspotentiaalia ja olemme hyvin ylpeitä siitä, että taas yksi akatemiamme pelaaja eteni edustusjoukkueeseen ja sitoutui pitkäksi ajaksi HSV:hen, seuran urheilujohtaja Michael Mutzel kommentoi.
Järvenpäästä kotoisin oleva Käpylän Pallon kasvatti Suhonen siirtyi HSV:n organisaatioon tammikuussa 2017. Heinäkuussa 2020 tullut polven ristisidevamma jarrutti läpimurtoa seuran edustusjoukkueeseen, mutta tällä kaudella suomalainen on löytänyt paikkansa 2. Bundesliigassa pelaavasta ryhmästä.
Suhonen debytoi HSV:n ykkösjoukkueessa viime elokussa pelatussa Saksan Cupin ottelussa. Nyt vyöllä on 13 peliä Kakkosbundesliigassa, joissa Suhonen on tehnyt yhden ja syöttänyt yhden maalin. Koronavirustartunnat ja pari reisivammaa ovat kiusanneet kautta, mutta rikkonaisesta sesongista huolimatta Suhonen pelasi jälleen tiistaina 25 minuuttia HSV:n sarjaottelussa.
– Siitä lähtien kun siirryin Hampuriin vuoden 2017 alussa, olen tehnyt töitä kehitykseni eteen, ja siksi olen erityisen iloinen tästä jatkosopimuksesta.
– Seura on tukenut minua aina matkallani juniorijoukkueista ammattilaisjoukkueeseen, ja on tarjonnut minulle urheilullisen ja yhteisöllisen kotipaikan. Haluaisin maksaa sen tulevaisuudessa takaisin hyvillä esityksillä, sillä viihdyn nuoressa joukkueessa äärimmäisen hyvin, Suhonen itse kommentoi jatkoaan.
Anssi Suhonen missasi meneillään olevissa U21-EM-karsinnoissa yhden pelin pelikiellon takia, mutta on ollut muissa kuudessa aina Suomen avauksessa. Hän on tehnyt näissä peleissä kaksi maalia ja syöttänyt yhden, ja on ollut yleisesti ottaen Pikkuhuuhkajien kantavia voimia.
Suhosta on tiettävästi harkittu jo myös Markku Kanervan valmentamaan A-maajoukkueeseen, ja jos kehitys jatkuu, lienee kutsu Huuhkajiin vain ajan kysymys. Meneillään olevat Pikkuhuuhkajien EM-karsinnat ovat joka tapauksessa Suhoselle viimeiset, sillä seuraaviin karsintoihin hän on jo liian vanha.
HSV on kuusi kierrosta ennen sarjan päätöstä 2. Bundesliigassa kuudentena. Takamatkaa sijoilla 2-3 oleviin Darmstadtiin ja St. Pauliin on kuusi pistettä, joten ohuet toiveet noususta ovat yhä elossa.
Die Meldung zur Verlängerung mit Zitaten des 21-jährigen Offensivakteurs und unseres Sportdirektors Michael #Mutzel findet ihr hier bit.ly/HSV7631
#nurderHSV
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Bundesliiga-pelissä erikoinen loppu – kumpikaan ei yrittänyt maalintekoa
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa