Näkökulma: Kansallisella Liigalla edessä uusi alku – viime syksyn raunioista surullinen maamerkki

27. helmikuuta, 2020 oli merkittävä päivä suomalaisessa naisfutiksessa. Tuolloin Palloliitto kertoi, että naisten suomenmestaruudesta pelattaisiin jatkossa sarjassa, jonka nimi on Kansallinen Liiga. Nimi Naisten Liiga jätettiin historiaan, koska sukupuoleen viittavaa etuliitettä ei nähty tarpeelliseksi ja ajan hengen mukaiseksi. Pöydällä oli muina ehdotuksina muun muassa Palloliiga, Futisliiga ja Helmiliiga, mutta valinta osui Kansalliseen Liigaan.

Nimen julkistuksesta on kulunut nyt reilut kaksi kautta, ja uudistusta voitaneen pitää onnistuneena. Kansallinen Liiga on hyvin vakiintunut kielenkäyttöön suomalaisessa jalkapallokeskustelussa, nimi ei ole liian pitkä, jotta se kaipaisi lyhennettä, eikä kukaan ole tainnut sen ihmeemmin kaivata ”nais”-etuliitettä.

Samaan aikaan taustalla on tapahtunut muitakin tärkeitä edistysaskelia. TV-sopimus on taannut, että kaikki Kansallisen Liigan ottelut ovat näkyneet viimeisten kahden kauden ajan Ruudun kautta selostettuna. TV-näkyvyys on siis erinomaisella mallilla. Lisäksi sarjan sponsoreihin on haalittu laajalla haravalla useita sarjan arvoja hyvin vastaavia merkittäviä kumppaneita.

Startti brändimuutoksen jälkeen on kuitenkin ollut odottamattoman tahmea yhdestä tietystä syystä, johon Kansallinen Liiga itse ei voinut vaikuttaa.

Vain pari viikkoa kaksi vuotta sitten kerrotun nimenmuutoksen jälkeen COVID-19-pandemia ryöpsähti valloilleen ja Suomessakin asetettiin jo maaliskuussa 2020 merkittäviä yleisörajoituksia. Kuukausilla lykätty kausi 2020 jouduttiin pelaamaan typistettynä, ja katsojarajoitukset ovat vaikuttaneet merkittävästi kumpaankin uudella nimellä pelattuun kauteen.

Tapahtumien ovet pitkästä aikaa kunnolla auki

Koronapandemia on tehnyt yleisön houkuttelemisesta katsomoihin erittäin, erittäin vaikeaa. Todella monia otteluita on jouduttu pelaamaan pakotetysti tyhjille katsomoille, ja monissa muissa on vallinnut esimerkiksi 10-50 katsojan yleisörajoitus. Silloinkin, kun katsomoon on voitu ottaa rajoitukseton määrä väkeä, on moni koronan turruttama jalkapallon ystävä saattanut jäädä kotiin oman terveysturvallisuuden vuoksi tai tottumuksesta ja koronaväsymyksestä johtuen.

Nyt alkamassa on kuitenkin ensimmäinen Kansallisen Liigan sarjakausi ilman yleisörajoituksia. Suomen koronatilanne ei toki erityisen hyvä ole vieläkään, mutta ainakaan toistaiseksi maahan ei ole asetettu tälle keväälle minkäänlaisia katsojarajoituksia, vaan kaikenlaisiin yleisötapahtumiin ovat ovet kunnolla auki ensimmäisen kerran kahteen vuoteen.

Jalkapalloseurat ovat olleet erittäin kovilla viimeiset kaksi vuotta, mutta nyt on iskun paikka. Jos ja toivottavasti kun koronatilanne sen sallii, on Kansallisella Liigalla vihdoin erinomainen tilaisuus houkutella kannattajia maailman parhaan suomalaisen naisten jalkapallosarjan pariin.

Koronan puristuksissa koko kauden yleisökeskiarvo jäi vuonna 2020 surkeaan 320 katsojaan/peli, ja romahti siitä viime vuonna vielä puolella vain 151 katsojaan ottelua kohden (Lähde: Ainoa Mittari -blogi). Nämä ovat erittäin murheellisia lukemia jalkapallon pääsarjaan.

Tasa-arvo etenee – hitaasti, mutta varmasti

Sitä ei käy kiistäminen, etteikö naisten jalkapalloilun buumi kansainvälisesti jatkaisi tasaista kasvuaan. Kaikki tärkeimmät naisten Euroopan jalkapallosarjat kuuluvat Suomessakin nykyään maksullisten kanavapakettien tarjontaan ja uudistettu Naisten Mestarien Liiga näyttää kaikki kauden pelit ilmaiseksi DAZN:n YouTube-kanavalta. Ballon d’Or tuo lisäarvostusta myös maailman parhaille naispelaajille.

Tätä nykyä jota kuinkin kaikilla Euroopan suurimmilla jalkapalloseuroilla on oma naisten edustusjoukkue. Tasa-arvo etenee hitaasti, mutta etenee kuitenkin. Pikkuhiljaa naispelaajille maksetaan monissa maissa vähän suurempia palkkioita maajoukkue-edustuksista. Myös ammattilaispelaajien määrä nousee palkkakehityksen myötä.

Erot ovat toki edelleen valtavat. Viime vuoteen uransa lopettanut Carli Lloyd oli vetäytyessään maailman parhaiten palkattu naispelaaja, mutta ansaitsi silti vain 1/178-osan siitä mitä miesten palkkakuningas Lionel Messi. Toisin sanoen Messi tienasi kahdessa päivässä saman kuin Lloyd vuodessa.

Eikä se, että naispelaajilla on aiempaa realistisempia mahdollisuuksia unelmoida ammattilaisurasta, merkitse suinkaan sitä, että naisten ääni kuuluisi taustalla. Tämän huolen nosti esiin myös futisseurojen liikevaihtoa vuosittain vertaileva Deloitte, joka tuoreimmassa raportissaan käsitteli sitä, kuinka vähän naisia on maailman 20 suurimman jalkapalloseuran johtokunnissa.

Ongelmat eivät toki rajoitu vain ulkomaille. Monella (enemmän tai vähemmän) vakavaraisella Veikkausliigan seuralla ei ole laadukasta ja kovatasoista naisten edustusjoukkuetta lainkaan. Esimerkiksi FC Lahti perusti oman naisten joukkueensa vasta tänä vuonna, eikä Interillä ole sellaista vieläkään. Inter perusti ylipäätään ensimmäisen tyttöjuniorien joukkueen vasta viime syksynä.

Naisia ei kovin paljon jalkapalloseurojen johtavissa asemissa ole. Alkavalla Kansallisen Liigan kaudella vain yhdellä kymmenestä seurasta on nainen päävalmentajana. Hän on HPS:n Mari Savolainen.

Naispelaajat useimmiten työelämässä peliuran aikana

Kun puhutaan Kansallisesta liigasta ja suomalaisen naisjalkapalloilun kehityksestä, esiin nousee tietysti aina toive sarjan tason laajentamisesta ja nostamisesta. Toiveen jakavat varmasti kaikki, mutta sormia napsauttamalla mikään ei tapahdu.

Hyvä esimerkki miesten ja naisten asemasta jalkapalloilijana on vaikkapa vertailu turkulaisten sisarusten, Huuhkajien Jere Urosen ja hänen siskonsa Mira Anderssonin välillä. Uronen on tehnyt komeaa ammattilaisuraa kolmessa eri Euroopan maassa rahakkailla sopimuksilla, mutta vuonna 2020 lopettanut isosisko opiskeli ja teki töitä koko 12-vuotisen pääsarjauransa ohessa.

– Sen lisäksi, että hän on tehnyt kovaa työtä jalkapallon parissa, on samalla tehty yhtä laadukasta työtä myös puheterapeuttina. En usko, että itse pystyisin suorittamaan kahta eri työtä yhtä hyvin kuin Mira, enkä usko, että kovin moni muukaan siihen pystyy, Uronen muistutti naisten pääsarjapelaajien arjesta haastattelussa joulukuussa 2020.

Futisammattilaisuus tarkoittaa paitsi sitä, että rakkaasta harrastuksesta tulee pelaajalle työ ja leivän pöytään tuova elinkeino, niin myös sitä, että jalkapalloilija voi keskittyä täysillä jalkapalloon. Silloin treeneihin ei tarvitse mennä väsyneenä työpäivän jälkeen tai neuvotella työnantajan kanssa luvista päästä vieraspeleihin.

Sekä fysiikka että henkinen jaksaminen ovat paremmalla tolalla, kun jalkapalloa voi harjoittaa ammattina. Pelitaminessa ei tarvitse murehtia ”muista työasioista” tai siitä, millä ensi kuun vuokran maksaa. Kun lepo ja työ ovat tasapainossa, paranee myös suorituskyky ja sitä kautta koko pelin taso.

Vain harvan Suomessa jalkapalloilevan naisen kohdalla tämä on kuitenkaan totta, vaan suurin osa opiskelee tai työskentelee pelaamisen ohella. Kukaan tuskin odottaa, että mitään saataisi lahjana. Ammattilaissarjaa kohti liikahdetaan vasta sitten, kun seurojen tulopuolella alkaa näkyä merkittävää liikehdintää.

EM-kisahuumasta kaikki irti

Naisjoukkueiden sponsoritulojen kasvu seuraa todennäköisesti kasvavasta näkyvyydestä. Laadukas ja säännöllinen televisiointi oli jo erittäin tärkeä edistysaskel, mutta oman uskottavuutensa kannalta Kansallisen Liigan on tällä kaudella lähes pakko saada yleisömäärät kunnolla nousuun.

Kansallisessa Liigassa pelataan erittäin hyvää ja viihdyttävää jalkapalloa. Se on asia, jota ei vieläkään ehkä tuoda tarpeeksi esiin. Suomen kentillä pelaa viikosta toiseen loistavia naispelaajia, joista monet saattavat olla lähivuosina Euroopan suurissa sarjoissa ja kenties Naisten Mestarien liigassakin.

Kansallista Liigaa pääsee myös katsomaan edulliseen hintaan. Mestari-KuPS myy kausikorttejaan 99 eurolla, HPS ja PK-35 Vantaa 70 eurolla, HJK 50 eurolla ja Ilves vain 30 eurolla. Ottelutapahtumat ovat pääsääntöisesti erittäin perheystävällisiä, joten nyt jos koskaan pitäisi saada markkinointiin ytyä vaikka sosiaalisen median kautta ja kansaa katsomoihin.

Jos miesten sarjafutiksen kohdalla on puhuttu buumiin tarraamisesta ja aallonharjalle nousemisesta – joskin sitäkin koronapandemia vaikeutti – Huuhkajien EM-kisapaikan myötä, on tänä vuonna naisten vuoro. Helmarit pelaa kesällä yhdeksän vuoden tauon jälkeen EM-kisoissa, ja Kansallinen Liiga on pyhittänyt kisojen ajaksi jopa kuukauden mittaisen sarjatauon.

Suomen naisten A-maajoukkue tulee nauttimaan kesällä suuresta näkyvyydestä, ja sitä olisi osattava hyödyntää myös Kansallisessa Liigassa. Ihan helppo haaste ei ole, sillä Helmarien vakioryhmässä on kotimaisen sarjan pelaajista vain Åland Unitedin topparikonkari Anna Westerlund. HJK:n kapteeni Essi Sainiokin kisapaikkaa varmasti havittelee.

Lahjoina ei toki A-maajoukkuepaikkoja pidä jaella. Kun Suomen huippulupaava alle 17-vuotiaiden maajoukkueikäluokka esiintyi vuonna 2018 edukseen sekä EM- että MM-tasolla, moni luultavasti saattoi odottaa, että kisajoukkueiden pelaajista olisi vuoden 2022 alkaessa saanut jalkaa A-maajoukkueen oven väliin joku muukin kuin vain Vilma Koivisto.

Kaukana A-maajoukkuetasosta eivät esimerkiksi Oona Sirén, Joanna Tynnilä tai Dana Leskinen varmasti ole, mutta sarjan markkinointia ajatellen tilaisuuksien ja näyttöpaikkojen saaminen Helmareissa tuntuu olevan harmillisenkin haastavaa ilman siirtoa ulkomaille.

Tikkurilan rauniot varoittava esimerkki

Syksy 2021 toi Kansalliselle Liigalle erittäin valitettavan ja murheellisen uutisen. Neljällä vuosikymmenellä naisten pääsarjaa pelannut Tikkurilan Palloseura joutui laittamaan pillit pussiin taloudellisten vaikeuksien käytyä ylivoimaisen suuriksi.

Vuosien 2020 ja 2021 hopeajoukkue TiPS:n luopuminen selittyi osittain koronapandemialla, mutta myös seuratoimijoiden sekä Vantaan alueen omien pelaajien vähäisellä määrällä. Kun näin menestyksekäs joukkue joutui hyppäämään pois karusellista, on imagotappio luonnollisesti iso, ja siihen on suhtauduttava vakavasti.

TiPS:in raunioilta suurin osa pelaajista sai uuden pelipaikan Kansallisen Liigan muista joukkueista, mutta ikävä vihreä aukko sarjakartalle jäi silti. Jokainen toivoo varmasti hartaasti, ettei vastaava katastrofi toistuisi missään muualla. Sarjan avausinfossa KuPS:n valmentaja Ollipekka Ojala ja HJK:n Jonne Kunnas myhäilivät toki tyytyväisyyttä siihen, että omiin joukkueisiin liittyi kovia pelinaisia TiPS:n ulosmyynnistä, mutta pahoillaan hekin kilpailijan luopumisesta olivat.

Junioripelaajien määrän kasvu on tietenkin Kansallisen Liigan ja naisten alempienkin sarjatasojen kehitykselle ja jatkuvuudelle hyvin tärkeää. Koronapandemia on kiusannut viimeisten kahden vuoden aikana myös lasten ja nuorten harrastustoimintaa, mutta tänä vuonna ollaan palaamassa (ainakin mahdollisimman) normaaliin.

Pienin askelin kohti konkreettisempaa ammattilaisunelmaaa

On selvää, että tyttöjuniorien innostusta lajia kohtaan lisäävät esikuvat. Helmarien kotipelit kiinnostavat ymmärrettävästi aina suurta yleisöä, mutta upeita pelaajia pelaa myös kotimaisessa sarjassa. Oman kylän ja kaupungin naisfutiksen lippulaivaa on vain pystyttävä tuomaan paremmin esiin, ja tekemisen tasoa nostettava myös maakunnissa. Tälläkin kaudella kuusi pääsarjan kymmenestä joukkueesta tulee pääkaupunkiseudulta. Ykkösessä enää tosin kaksi kymmenestä, joten haastajia uhkuu alempaa.

Muutama viikko sitten kansainvälisenä naistenpäivänä Arsenalin skotlantilaistähti Jen Beattie kertoi Players’ Tribunen omaelämäkerrallisessa tarinassaan, kuinka hänen lapsuudessaan tytöt eivät voineet unelmoidakaan jalkapalloilijan ammatista. Nyt Beattie on 30-vuotias, 135 A-maaottelua rikkaampi ja nähnyt läheltä maailman suurimpien futisseurojen toimintaa. Täysammattilainen.

Vaikka Kansallinen Liiga ei tällä hetkellä vielä täysverinen ammattilaissarja olekaan, voivat tämän päivän tyttöjuniorit jo ammattilaisurasta unelmoida. Kenties jonain päivänä unelman toteutuminen on hyvin mahdollista myös Suomen rajojen sisäpuolella. Itsestään ei silti mikään tapahdu, vaan kehitys vaatii laajoja onnistumisia pelikenttien lisäksi myös markkinoinnissa ja kabineteissa.

Kasvu vaatii sitä, että jalkapalloyleisön kiinnostus saadaan toden teolla heräämään. Siinä Kansallisen Liigan kausi 2022 on todellisen näytönpaikan edessä. Ensimmäinen koronarajoitukseton kausi on sarjalle toinen startti.