Markku Kanerva tarjosi jättiyllätyksen, 17-vuotias lupaus nostettiin Huuhkajiin! – Katso koko joukkue
Markku Kanerva on nimennyt Huuhkajien joukkueen maaliskuussa pelattaviin harjoitusotteluihin. Suomi leireilee Espanjan Murciassa, ja kohtaa leirin aikana Islannin lauantaina 26.3. (klo 18) ja Slovakian tiistaina 29.3 (klo 19).
Kanervan joukkueessa on kolme A-maajoukkueen ensikertalaista. Ylivoimaisesti suurin jättipaukku on vasta 17-vuotiaan Miska Ylitolvan maajoukkuekomennus. Ylitolva pelaa joko oikeana laitapuolustajana tai wing-backina. Hän ei ole pelannut vielä peliäkään Veikkausliigassa eikä Suomen alle 21-vuotiaiden tai edes 19-vuotiaiden maajoukkueessa.
HJK:n Liigacup-miehistössä Ylitolva on nähty alkuvuoden aikana kolmessa ottelussa. Hän siirtyi HJK:hon täksi kaudeksi RoPS:sta. Ylitolva pelasi viime kaudella Ykkösessä 16 peliä, mutta vietti pääosan kaudesta RoPS:n reservijoukkueessa Kakkosessa.
Muut ensikertalaiset ovat Hollannin toisella sarjatasolla pelaavan Roda JC:n kapteeni, keskuspuolustaja Richard Jensen sekä HJK:sta Helsingborgiin siirtynyt Lucas Lingman. Suomen joukkueen vahvuus on kaikkiaan 25 pelaajaa.
Suomen koko joukkue on listattuna alla:
Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen, Brescia Calcio
Carljohan Eriksson, Dundee United FC
Robert Ivanov, Warta Poznan
Daniel O’Shaughnessy, Karlsruher SC
Miro Tenho, HJK
Leo Väisänen, IF Elfsborg
Sauli Väisänen, Cosenza Calcio
Richard Jensen, Roda JC
Nikolai Alho, Volos NPS
Ilmari Niskanen, Dundee United FC
Jere Uronen, Stade Brestois 29
Mikael Soisalo, Riga FC
Miska Ylitolva, HJK
Urho Nissilä, Suwon FC
Glen Kamara, Rangers FC
Rasmus Schüller, Djurgårdens IF
Robert Taylor, Inter Miami CF
Lucas Lingman, Helsingborgs IF
Marcus Forss, Hull City
Joel Pohjanpalo, Caykur Rizespor
Teemu Pukki, Norwich City
Robin Lod, Minnesota United FC
Benjamin Källman, FC Inter
Ottelut ovat valmistautumista kesä- ja syyskuussa pelattavaan Nations Leaguen tämänkertaiseen painokseen. Suomi kohtaa lohkossaan Bosnia ja Hertsegovinan, Montenegron ja Romanian. Otteluista neljä pelataan kesäkuussa ja kaksi syyskuussa.
Artikkelia päivitetty 18.3.2022 klo 13.42: Lappalaisen ja Valakarin tilalle nimettiin Soisalo.
LA 26.3. klo 18.00
TI 29.3. klo 19.00
Lue lisää palloliitto.fi/jalkapallouuti…
#Huuhkajat #FINISL #FINSVK #MeOlemmeSuomi #WeAreFinland
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa