Kymmenet brasilialaispelaajat pakenivat sotaa Ukrainassa: ”Kuulimme räjähdyksiä koko ajan”

Ukrainan nyt keskeytetyssä jalkapallon pääsarjassa on pelannut lukuisia erinomaisia brasilialaispelaajia. Ukrainan eri seuroissa pelasi kaikkiaan noin 30 brasilialaista, kunnes naapurimaa Venäjä päätti aloittaa sodan Ukrainaa vastaan. Yksin Shakhtar Donetskissa on ollut 13 brasilialaista.

Venäjä on pommittanut häikäilemättömästi kaupunkeja maan tasalle, rikkonut tulitaukoa, iskenyt toistuvasti siviilikohteisiin ja käynyt erittäin brutaalia ja armotonta sotaa. Siviiliuhreja on YK:n laskelmien mukaan useita satoja.

Kun sota 24. helmikuuta alkoi, piti myös brasilialaisfutaajien perheineen pakata tärkeimmät omaisuutensa ja lähteä kiireen vilkkaa pakoon Ukrainasta. Espanjalaislehti AS julkaisi keskiviikkona brasilialaisten kertomuksia sodan kauhuista ja pakomatkastaan.

– Kaikki räjähti yhden yön aikana. Olimme torstaiaamuna kotona ja aloimme kuulla pommien ja taisteluhävittäjien ääniä. Siten painajaainen alkoi, Kiovan Dynamon uruguaylaispelaaja Carlos de Pena kertoi.

– Kuulimme räjähdyksiä koko ajan. Ruoka alkoi loppua. Oli vaikeaa pysyä tyynenä, Shakhtarin brassipuolustaja Marlon täydensi.

Pelaajat olivat kolmen päivän ajan sulkeutuneet hotelliin Kiovassa, kunnes he päättivät, että oli aika lähteä. UEFA ja Ukrainan jalkapalloliitto auttoi heitä turvallisesti alkuun.

Matka kesti 17 tuntia junalla ja 15 tuntia bussilla, kunnes he saapuivat Romanian rajalle. Romaniasta pelaajat pääsivät lentämään Brasiliaan.

– Kun lähdimme matkaan, oli todella pimeää. Emme tienneet, mikä meitä odottaisi matkalla. Matkustimme yöllä, jolloin yhteenotot ovat intensiivisempiä, vanhempiensa, vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa paennut Shakhtarin brasilialaispelaaja Maycon kertoi.

– Kaikista kovinta oli kaikki, mitä näimme matkalla. Ihmisiä, joilla ei ollut mitään tekemistä koko tämän tilanteen kanssa, kuoli, Shaktarin hyökkääjä Pedrinho lisäsi.

– Minulla oli nelikuinen tyttäreni sylissäni. Halusin vain, että hän voisi hyvin. Se oli kauheaa. Hirvittäviä kuvia, tuhottuja kaupunkeja. Kaikki se piirtyi ikuisesti mieleeni.

Jo kiovalaisessa hotellissa odottaessaan pelaajat pelkäsivät pahinta.

– Aina kun puhuin heidän kanssaan, hyvästelin heidät, sillä ajattelin, että se voisi olla viimeinen kerta, kun kuulin heidän äänensä, Pedrinho selitti.

Talles Brener pelasi länsiukrainalaisessa Lvivin kaupungissa. Vaikka taistelut eivät siellä olleetkaan yhtä rajuja, oli hänenkin pakko lähteä matkaan.

– Puolan raja oli 80 kilometrin päässä, joten oletimme matkan kestävän puolitoista tuntia. Emme olisi voineet erehtyä pahemmin. Lähdimme Lvivistä iltayhdeksältä ja saavuimme rajalle yhdeltätoista seuraavana aamuna, Talles Brener kertoi.

– Liikenne oli niin paha, että meidän piti kävellä viimeiset 20 kilometriä. Se oli helvettiä, sillä yksi meistä, argentiinalainen Fabricio Alvarenga ei voinut edes kävellä hyvin. Hän oli särkenyt polvensa ristisiteet ja käytti kainalosauvoja. Lisäksi hänellä oli vauvansa mukanaan. Se oli brutaali kokemus.

Turhautuminen ja kauhu jatkui myös Puolan rajalla.

[readmore from=Ukrainan-sota]

– Ukrainalaiset rajaviranomaiset sanoivat koko ajan, että Puolaan pääsisivät vain naiset ja lapset. Vaikka yritimme selittää tilanteemme, he vain huusivat. Se oli pahin paikka maan päällä.

– Lukuun ottamatta yhtä ateriaa kanaa ja ranskalaisia, emme olleet syöneet aikoihin kunnon ateriaa. Sanoin heille: ”Emme voi kestää tätä enää, palataan Lviviin”. Olimme niin epätoivoisia. Tilasimme jopa taksin huoltoasemalle, mutta se ei koskaan saapunut. Vaikutti, ettemme ikinä pääsisi siitä painajaisesta.

Lopulta avuksi tuli Clara, naapurimaiden ”Frente BrazUcra”-nimisen brasilialaisryhmän jäsen, joka pelasti brasilialaisia Ukrainasta Puolaan. Hänen autollaan he yrittivät ensin Slovakiaan, mutta sielläkin rajalla oli liikaa ruuhkaa. Lopulta seurue pääsi Unkarin rajalle, ja 15 tunnin odottelun jälkeen Unkariin.

Lähde: AS